Ympäristömafia

Sovitan vuoden ’81 ruskean taunukseni parkkiruutuun, jonka joku muu on maksanut. Laitoin auton tyhjäkäynnille jo puoli viideltä aamulla, eli suurinpiirtein kaksi tuntia sitten. Kyseisen koslan sisälämpötila oli edelleen -15 astetta. Kävelen kohti kasarmia. Sulkeiskentältä kuuluu piristävä dialogi. Sotilaallisen otteen itsestään menettänyt opistoupseeriluutnantti sekä vänrikki Turvo pitävät alokkaille sulkeisia. Olen täysin varma, että päällikkö laittaa nuo kaikkiin koulutuksiin taistelijapariksi, ihan vaan jotta voi seurata taaempana luutnantin hermoromahduksen kehittymistä. Itsekin tavallaan nautin tästä.

”NYT SE TURPA VIHDOIN KIINNI JUMA-LAU-TA! KOITA NYT SAATANA KESKITTYÄ EDES HETKI!”
”Mutta herra luutnantti, olen melko varma että yksi niistä hieroi nenäänsä käännöksen aikana…”
”OLEN AIVAN LOPPU! MITÄ HELVETIN MERKITYSTÄ SILLÄ ON JOS KERRAN ASIAAN PUUTTUMINEN VAATII KYMMENEN MINUUTIN PALOPUHEEN AIHEESTA NENÄN HIEROMINEN SULKEISISSA?!”
”Mutta herra luutnantti…”
”MIKSI MINÄ OLEN IDIOOTTIEN YMPÄRÖIMÄ?! MIKSI!!”

Hymyilin sisäisesti.

”HÄIVY ELÄMÄSTÄNI! ANNA MINUN JO OLLA!”

Luutnantti käveli pää täristen defenderiin, laittoi nortin huuleensa ja painoi webaston päälle.

Aamun episodista saamani euforia kuitenkin karisi heti kun törmäsin päällikköön kahvihuoneessa.
”Kato, mitä ympäristöfakiiri? Muista olla kymmenen minuutin päästä siellä auditoriossa.”
”Herra kapteeni?”
”Laitoin sun nimes yksikön ympäristönsuojeluvastaavaksi tohon yhtymän ympäristönsuojeluohjelmaan. Käyt pari kertaa kuukaudessa muitten ympäristöjesuiittojen kanssa palaveeraamassa ja kehittämässä maavoimien ympäristöhaittojen minimointia.”
”Mitä vittua? Mulla olis töitäkin.”
”Naama umpeen ja auditorioon.””

Lähdin heti kohti auditoriota. Kun suljin kahvihuoneen oven, olin melko varma että kuulin päällikön nauravan ääneen.

Olin istunut jo kolme tuntia auditoriossa kuuntelemassa kun joku paikallisen ympäristömafian mummo sössöttää suustaan paskaa auditorion mikrofoniin. Ainoan lohdun kurjaan kohtalooni saan kun katselen ympärilläni istuvia kärsivän näköisiä kapiaisia. Ainoat, jotka eivät näytä kärsivän, ovat ympäristömafian mummo, joka kieltämättä kävelee kuin tekisi kuolemaa, sekä koko ympäristöhankkeen alullepannut majuri.

Katsahdin muistiinpanovihkoani, johon olin alitajuntani ohjailemana piirtänyt huomaamattani kersantin, joka on juuri puraisemassa syanidikapselia. Ei saatana. Tämä tilaisuus kestää vielä ainakin kolme tuntia. Miten tämä paskanjauhaminen edistää yhtään mitään? Jospa esittäisin saavani sairaskohtauksen? Jaha, sekin tilaisuus taisi mennä sivusuun; taaemmalla penkkirivillä istunut jääkärikomppanian vääpeli näyttää parhaillaan käyttävän sairaskohtauskortin. Vittu. Onnekas paskiainen, nyt sitä kannetaan pois.

Jospa vajoan kenenkään huomaamatta penkkien alle ja ryömin seinustalle, jossa on sulaketaulu, josta napsautan virrat pois ja pimeyden turvin katoan paikalta. No niin, sekin juna meni jo. Edessäni istuva ympäristömajuri huomasi aikeeni ja nyt se vilkuilee minua.

Tilaisuus oli kestänyt viisi tuntia kun ympäristömummon suusta tuli löysän paskan seassa sanat ”Ja kello onkin jo sen verran että lopetellaankin tämä tilaisuus…”

Jostain hämyisestä nurkasta kuului onnellinen ”JES!!!”

Kunnes mummo jatkoi lausettaan ”…ja otetaan seuraava tapaaminen heti ylihuomenna samassa paikassa…”

Samasta nurkasta kuului ”MIL HELVETIL??!!”

”…kiitos kun olitte innokkaasti mukana. Pyritään pitämään tapaaminen aina jokaisen parillisen viikon torstaina. Kiitos.”

Jahas. Ennustan että parillisten viikkojen torstaihin tulee iskemään melkoinen piikki sairaspoissaoloja.

Sairaspoissaoloista puheen ollen, opistoupseeriluutnantillamme hitsasi kiinni jo aamupäivällä. Lienee poissa loppuviikon.

Kommentoi



Kommentit

  1. 18.38 07.12.2014

    Ei oo kyllä yhtään ikävä perusyksikköön…

  2. 23.37 16.01.2015

    Kyllä meillä perusyksikössä vaan kumminkin on aika hienoa. Voidaan joojotella, myötäillä, olla kuuntelevinaan ja tehdä silti kuten ennenkin. Esikunnan puolellahan kaikissa tämmöisissä hommissa voi oikeasti töihin joutua.

    Toisaalta, siellä ne työt nyt ei muutenkaan paina aivan hirveästi. Alle 130 tunnin jaksoa en laske työksi.

  3. 15.33 21.02.2015

    Turvallisuuspolitiikka luento (4 tuntia) rankan leirin jälkeen oli aika unettava kokemus koko auditoriolle. 2/3 nukku ja loput 1/3 porukasta oli hämärän rajamailla ja kapt. K vaan jaksoi puhua. Tosin tajusi tilanteen ja käski kaikkien painua helvettiin nukkumaan

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi