Paha, pahempi, pahennus
Fillaroin töistä kohti itsemurhayksiötäni. Kotipihaan päästyäni, huomaan sen kämppäni ainoan ikkunan olevan rikki. Vain muutama päivä sitten hankkimani marimekon kukkakuosinen verho liehui tuulessa. Tupakeittiön lattialla on pihalaatta. Astelen ikkunasta sisään ja huomaan kuraiset kengänjäljet, jotka johtavat jääkaapille. Jääkaapin ovessa on lappu.
Saatanan juopot, eikö millään ole mitään rajaa? Nuo viinat oli tarkoitettu juotavaksi, eikä suinkaan naapurin juopon kännin ylläpitämiseksi…
Nikkaroin pahvista ikkunankorvikkeen ja soitin isännöitsijälle.
-Haloo?
-Mulla meni ikkuna paskaksi tässä 3b:ssa, vissiin joku isompi lintu lensi päin. Pöllö tai joku.
-Sulla on huhti- ja toukokuun vuokrat perässä!
-Kyllä mä ne maksoin!
-Et varmana maksanut!
-Maksoin saatana!
-Milloin olet muka maksanut huhti- ja toukokuun vuokran?
-Toukokuun lopussa!
-Tää ei ole jumalauta ensimmäinen kerta kun jäis vuokrat perään!
-AIVAN VARMASTI ON MAKSETTU VITTU REVIN SULTA PÄÄN IRTI JOS MÖLYÄT VIELÄ HUHTI- JA TOUKOKUUN VUOKRISTA!
-NO ONKO VARMA KANS ETTÄ NE ON MAKSETTU JUMALAUTA?!
-NO ON MAKSETTU!
-No niin… Jos on kerran maksettu niin turhaan tässä kinataan.
-Hyvä. Pystytkö vaihtamaan mulle uuden ikkunan, mielellään asap?
-Pystyn, vaan en vaihda. Kesäpoika näki nurmikkoa leikatessaan kun 3a:n mulkku moukaroi sun ikkunas paskaksi pihalaatalla. TAAS. Se maksaa sun ikkunas, tai sitten sä maksat sun ikkunas.
-Kiitos, kuulemiin.
Voi vittujen kevät. No, jos jotain positiivista oikein etsimällä etsitään, niin sainpahan pari viikkoa armon aikaa huhti- ja toukokuun vuokrien suhteen. Vitun taloyhtiömarakatti, maksan kun jaksan.
Kämpässä vallitsi hyvin Kaurismäkeläinen tunnelma. Tiskit mätänivät tiskialtaassa, kämpän ainoalla pöydällä oli Arin jäljiltä tyhjiä viinapulloja sekä tupakantumppeja ja kämppää valaisi vain katosta killuva hehkulamppu, jonka ympärillä ei todellakaan ollut varjostinta. Aivan sama. Suihkun kautta kaljakauppaan.
Suihkuttelin kaikessa rauhassa, kun koko kämppä pimeni. Valaistuksen sulake irtisanoutui, tai sitten tuli sähkökatko. En löytänyt pyyhettä, joten tepastelin alasti käsikopelolla kohti eteistä ja sulakekaappia.
Kännykkä soi. Tuon vanhan nokialaisen näytössä palaa taustavalo, joka juuri ja juuri erottuu pimeydessä. Tuntematon numero.
-Haloo?
Vastapäässä kuuluu vanhan rouvashenkilön ääni.
-Jaa jaa haloo haloo! Kuuluuko, onko siellä joku?
-Joo, haloo?
-No hyvä. Sellaista minä nyt vaan että sinun pitää poika lopettaa se kirosanojen viljeleminen nyt justiinsa kuule!
-Kiroilu?
-Niin niin, kiroilun pitää nyt loppua. Käskin kuule tuon meidän Jalmarin (nimi muutettu) siivota huoneensa ja se vaan kirosi ja pärräsi ja meni kuule taas sinne huoneeseensa omiin oloihinsa.
En ikinä muista komppanian varusmiesten etunimiä, mutta luulisi parikymppisen miehen kuulleen kirosanoja jo ennen palvelukseen astumistaan.
-Jalmari?
-Niin, meidän Jalmari. Jalmari on myös siellä sotaväessä. On ihan kuules upseeri, kävi upseerikoulut ja on opistoupseeri.
-Haha, mitä vittua?
-NO NYT! Nyt siistit sen suusi! Selkäsaunan tarvitsisit.
-Anteeksi.
-Perunoitaankaan se ei loppuun syönyt ja tuolla se huoneessaan kuuntelee jotain mölymusiikkia ja lukee illat pitkät niitä aliupseerisivuja interneteistä.
Löin luurin korvaan. Vittuun Kaurismäet, jos tämä olisi elokuva, niin nyt sukellettaisiin todella himmeisiin vesiin… Seison munasillani säkkipimeässä kämpässä, jossa haisee mädäntyvä tiskiallas, ja jonka ikkunalasi on korvattu pahvilla ja minä puhun puhelimessa vanhempiensa luona asuvan opistoupseerin äidille, joka selittää totaalisen sekavia poikansa internet-käyttäytymisestä. Mistä vitusta nää hullut saavat aina mun numeron. Miksi aina minä?
Jatkoin käsikopelolla matkaani kohti eteistä. Tässä on eteisen ovi.
Vaan eipä ollut. Kompastuin kämppäni ainoan ikkunan alakarmeihin ja kaaduin pahvien lävitse etupihan nurmikolle. Miksi helvetissä ikkuna on pitänyt laittaa noin alas? Vitun arkkitehdit. Jos urani kohokohta olisi suunnitella rivitaloja kapiaisille, tekisin näyttävän harakirin esimerkiksi sukeltamalla pihakaivoon.
Makasin alasti, perse taivasta kohden, etupihan nurmikolla. Viereisellä kevyenliikenteenväylällä alkoi lapsi itkemään minut nähtyään. Lapsen seurassa ollut isoäiti peitti äkkiä lapsen silmät kämmenellään.
”Alma, älä katso, mennään pois”
Kaikki menee taas ihan putkeen.
Welcome back…
Hehee. Parhautta jälleen. Kiitos.
Aivan mieletöntä tekstiä! Laittakaa nämä kirjoitukset kirjan kansiin! Tämä viimeisin on kyllä HELMI!