Bend over, here it comes again
Kaikki on suunniteltu paperille hyvissä ajoin ja jälleen tästäkin saapumiserästä tulee se paras saapumiserä vuosiin. No joo, miksei…
Seurasin tuoreiden alikersanttien vetämää rastikoulutusta yksikön lähimaastossa. Olen selvästi loman tarpeessa. Tuoreat alikersantit selvästi tietävät olevansa nyt ”johtajia”. Jos kuulen vielä kerrankin jonkun huutavan puoliääneen, vokaaleja luonnollisen epäluonnollisesti venyttäen, kommentteja alokkaiden suorituksista, niin haen esikunnasta sotilaspassini ja lähden reserviin. No en sentään. Tätä kestää seuraavat kolme viikkoa ennen kuin ”johtajat” rauhoittuvat kun uusien kulmarautojen uutuudenviehätys vähän haalistuu. Jolloin sitten Haminasta tuleekin bussilastillinen kokelaita VITUN VITTU TÄMÄ EI LOPU ENNEN E-KAUTTA HELVETTI!
Jälkimmäisen huusin ääneen.
Vieressäni seisoi mies, jolla oli juuri pari viikkoa sitten kokelaan salmiakit vaihtuneet yhteen kiiltävään ruusukkeeseen. Vänrikki Turvo.
Olin täysin kypsä ympärilläni vallitsevaan varusmiesjohtajien ”sotilasjohtamiseen” ilman Turvon läsnäoloakin.
”…ja justiinsa kun miettii tässä näin kun katselee uusien alokkaiden runnuttamista niin tulee väkisinkin mieleen Raatteentiellä motitettu divisioona ja sen tuhoaminen…”
”Aha.”
”Niin että sitä vaan että SIELLÄ ON VARMAAN OLLUT MELKOISEN KOVA MEININKI!”
”Tota… joo… Turvo, sulle on puhelu kahvihuoneessa.”
”Minulle? Mahtaa olla jotain tärkeää.”
”Joo, kannattaa mennä heti. Ja kato puhelun jälkeen että alokkaiden koulutuksenseurantataulukko on edelleen samassa paikassa. Tee itse asiassa tuplavarmistus.”
Turvo lähti juosten yksikköön.
Tuo nuori sotilas on varsin kelvollista seuraa. Siis silloin kun se nukkuu tai minä olen kännissä. Harmi ettei kumpikaan toteudu tällä hetkellä.
”JA SE KERTASINKO RÄJÄÄÄHTÄÄÄ AMPUMAKUNTOOOOOON! EI OOOOO KIVA, KUN SE VIHOLLISEN RYNNÄKKÖVAUNU AMPUUUUUUUUU, TEITÄ KOHTI, JA TE NYSVÄÄÄÄÄTTE SEN KESSSSIN KANSSA!”
Nyt riitti, voi saatanan saatana. ”Alikersantti tänne!”
”Herra kersantti?”
”Kokelas Turv… Eikun siis vänrikki Turvo odottaa teitä yksikössä. Asia liittyy koulutuksenseurantataulukkoon.”
Menin itse vetämään kertasinkorastia… Ja 5 minuuttia myöhemmin:
”EIKUN ET SAATANA LAITA SITÄ SINNE! KOITA NYT PERKELE!”
”Mutta herra… herra… herra luut… herra vääp… kun se ei vaan aukea”
”NO MUTTA EIHÄN SE JUMALAUTA AUKEA KUN KERRAN REVITTE SITÄ SINKO PARKAA VARUSTEISTA! JA OTTAKAA NYT HERRAN TÄHDEN SE KYPÄRÄHUPPU POIS SILMILTÄ! JA MISSÄ TEIDÄN RYNNÄKKÖKIVÄÄRINNE ON??”
”Herra konstaapeli, jätin sen tuonne missä näitä sinkoja jaettiin…”
”VOI NYT JO SATA TELEPAATTISTA PERSVITTUA!!”
”…herra komissaari jatkanko rastisuoritusta vai haenko pyssyni?”
”JATKA!”
…
…
…
”MITÄ VITTUA SINÄ OLET TEKEMÄSSÄ?!?!!”
”…herra ylikornetti, en kyllä itsekään enään tiedä…”
Lähdin kohti yksikköä hakemaan sen vokaaleja venyttävän alikersantin jatkamaan sinkosirkuksen tirehtöörinä. Huomaan, että vuosilomien säästäminen parempaan hetkeen kostautuu kun pitäisi olla pitkähermoinen…
Päästyäni yksikköön avaan kahvihuoneen oven. Keskellä huonetta seisoo kaksi äskettäin valmistunutta kandiluutnanttia hiplaamassa toistensa arvomerkkejä.
”Haha, sulla on ne enemmän vituillaan!”
”No eihän oo hehe! Sulla ne on tolleen pisin poikin hihi!”
”Mut sulla ne ei oo ees samassa linjassa hoho!”
”No mut sun arvomerkeistä toinen ruusuke on väärinpäin hihi!”
”No mut…”
”Pahoittelen herrat luutnantit että keskeytän naamiohuvinne, mutta eikö teillä saatana ole mitään töitä?”
Astelin ensimmäiselle vapaana olleelle tietokoneelle ja lähetin neljän viikon vuosiloma-anomuksen eteenpäin. Ei varmana mene läpi. Vittu. Puin henkisesti nyrkkiä.
Elätin kuitenkin toiveita vuosilomasta aina työpäivän loppuun asti, jolloin kotimatkalleen lähdössä ollut perusyksikön nihilistinen päällikkö käveli minua vastaan käytävällä.
”Hait sitten vuosilomaa?”
”Kyllä herra kapteeni, olisi vähän remonttihommia ja muutenkin on jäänyt pitämättä…”
”BUHAHAHA! Ei mihenkään, jumalauta…”
Päällikkö käänsi selkänsä ja käveli kohti ulko-ovea. Saatanan järjestelmä, tai siis BOHICA…
Hohoo!!!!
Parhautta. Kiitos.
Nän. Selkeästi se varusmiesvuoteni (korjaan 11kk) ja silloinen RovItPsto tulee mieleen. Ehkä näin käytiin keskustelua vääpelin toimistossa kun tuore luti tuli taloon… Nythän hän on vaikka it-tarkastajana ollut?
🙂
Kyllä se lienee aina ollut vaikeaa nuorten upseerien sopeutuminen työelämään. Sieltä Santahaminan mikä-mikä-maasta on aina arkeen pidempi kuin Päällystökoulun käytännönläheisestä koulutuksesta toimi-, opisto- ja aliupseereille, puhumattakaan siitä, että jälkimmäiset ovat yleensä ehtineet työskentelemään puolesta kahteen vuoteen ennen kursseja.
Ja voin oikeasti sanoa, olen kokeillut molempia.