Patruunaa
Klo 0435 havahduin siihen kun komentopaikalle säntää moottoripyörälähetti. -Herra kersantti, oletteko hereillä?
Avaan makuuppussini vetoketjun. -Nyt olen?
-Huoltokomppaniasta käskettiin kertoa että tilatut patruunatäydennykset ovat noudettavissa klo 0630 asti, ennen kuin siirtyvät
-Ja nyt sitten sait siitä tiedon? Voi helvetti…
Puen nopeasti lumipuvun ja taisteluvarustuksen ylleni ja rämmin pimeässä kohti pakettiautoani. No eihän se käynnisty. Minulla piti olla vääpelin ajoon tarkoitettuna uudenkarhea Toyota Hilux, mutta harjoituksen pääkouluttaja oli päättänyt ottaa sitten kuitenkin sen omaan ajoonsa, olihan siinä sentään webasto. Saatanan järjestelmä. Puin sisäisesti nyrkkiä ja karjuin vittusaatanaa umpipakettiauton hytissä, jossa oli kaiketi 30 astetta pakkasen puolella.
Matkaa olisi toistakymmentä kilometriä, autoa ei ole ja jostain kumman syystä en saanut radiolla yhteyttä huoltoon… Perkele. Hyppään lähetin prätkän selkään ja käsken häntä kuljettamaan minut huollon ryhmitykseen.
Möngittyämme 7 kilometriä moottoripyörällä umpimetsässä, alkoivat sukukalleuteni jäätyä. Ainakin jaloista oli jo mennyt tunto. Lähetti oli aivan varma että tämä oikoreitti on nopeampi kuin kartalle suhruisesti piirtämänsä reitti. Kello oli jo 0515 ja matkaa taitettuna noin 10km, kun moottoripyörä päätti sammua.
-Nyt muuten loppui bensa
-Tä? Eilenhän oli tankkaus?
-Nokun olin just päässy telttaan kun se tankkiauto tuli ja joku sanoi että se tankkaa kyllä tän prätkänkin…
-KUKA VITUN JOKU?!
-…
Korvessa vallinneen hiljaisuuden rikkoo rynnäkkökiväärin latausääni. ”Tunnussana!”
Mitä vittua. Tihrustan pimeään metsään, enkä näe ketään. Silloin kuulen lumen narskuvan lähestyvien ihmishahmojen saappaiden alla. Heitä on useampia. ”Tunnussana!”
Mälli! – Vastaan
Äyskäri… -Kuuluu vastaus.
Silloin ympärillemme alkaa kerääntyä sotilaita. Näen heistä vain hahmot kuunvalossa. He kiertävät minua ja lähettiä kuin korppikotkat. ”Keitä työ ootta ja millä asialla?” -Joku kysyy. Kerron että eksyimme hieman reitiltä. ”Puvotakkee asseet ja mänköö polviltanne!” -Hahmo käskyttää
Mitä vittua? Mähän sanoin jo sen tunnussanan. -Sanon jo melko kyllästyneenä
”Nyssie teet niinku mie sanon tai mie isken siut kanveessiin!”
Voi jumalauta. Ollessamme polvillamme, hahmot tulevat lähemmäksi.
Mitä vitun sakkia tää nyt on. Vanhoja äijiä vanhan malliset lumipuvut päällään. Kaikilla on pitkä parta ja yksi sytyttää piipun palamaan.
”Työ tuutta mukkaan” -Sanoo piippua polttava risuparta, jolla on vääpelin kulmaraudat lumipuvun kauluksissa. Minulle tuli erittäin vahvat ’Syvä joki’ -assosiaatiot, sekä ennen kaikkea, pelot.
Ei jumalauta, nää on kertausporukkaa ja tämän kyseisen kertausporukan keski-ikä lieni jotain saapumiserän III/63 tienoilta.
Miehet saattoivat minut sekä lähetin aseista riisuttuina ”komentopaikalleen”, joka oli vanhaan ajoneuvopoteroon kasattu risulaavu, jonka edessä loimotti nuotio. Nuotiolla istui suuri sotapäällikkö; mies joka ei kertonut nimeään tai sotilasarvoaan. Parrasta ja viskinpolttamasta kurkkumurinastaan assosioin kyseisen heimopäällikön olevan myös reserviläinen ja vähän vanhempaa saapumiserää.
Hetken aikaa asiaa selvitettyämme heimopäällikkö suostui luovuttamaan takaisin aseemme ja bensiiniä moottoripyörään. Juuri kun olimme saaneet ”luvan lähteä”, kuului metsiköstä sotahuuto ”ASEMAAN!”
Jokapuolelta alkoi sinkoilemaan parrakkaita sotilaita kohti omia asemiaan. Vinkkasin lähetille että me voisimme nyt poistua.
Rämmimme muutaman satametriä metsikössä kohti moottoripyörää, mutta matkamme katkesi kun reitillämme makasi kaksi partasuista keski-ikäistä miestä kevyen konekiväärin kanssa. Ampujalla oli liipaisin pohjassa ja taistelijaparinsa latasi naama punaisena ja hiestä märkänä uutta vyötä. Mielenkiinnosta tähystin ampumasuuntaan ja siellähän ei mitään näkynyt. Ampujan naamasta sensijaan paistoi kiima.
”ÄÄTTÄNÄH!!! UUTTA VYÖTÄ JA ÄKKIÄ, NE TULEE PÄÄLLE!!!”
Lumi alkoi sulamaan kiitettävällä tahdilla konekiväärin punaisena hohkaavan piipun alapuolelta. Lataaja oli juuri saanut uuden satsin vyötettyä, kun edellinen vyö loppui. Ampuja ähisi vihaisena avatessaan laatikon kantta uutta vyötä varten. Tällävälin lataaja ampui vihaisia purskesarjoja rynnäkkökiväärillään metsän suuntaan, huutaen perkelettä purskeiden välissä. Vinkkasin taas lähetille, että nyt olisi meidän aikamme poistua.
Löysimme kuin löysimmekin lähetin moottoripyörän. Nopea tankkaus, pärrä tulille ja matka jatkui. Kello oli jo 0615, joten kiirettä piti. Toki kaaduimme matkan aikana vielä kerran ja kerran jouduimme pysäämään lähetin kusihädän vuoksi. Saavuimme huollon ryhmitykseen kellon ollessa 0635. Huollon komentopaikalla oli hyvin seesteinen tunnelma. Päivystäjä nukkui keskellä lattiaa sammuneen kamiinan vieressä.
”Eikö sinulle sanottu, että nää aikoo siirtyä?”
”Joo, sanotiin että siirtyvät puoli seittemän”
”Aamulla vai illalla?”
”Puoli seittemän”
”Puoli seittemän”
”Niin”
Olin mennyt vanhaan kunnon, kunnon vanhaan, ”joku sanoi että…” -lankaan. Vitutukseni oli niin konkreettinen, että siitä olisi voinut hakata rautakangella irti lohkareita tai veistää vaikka vitutuspatsaan. Potkaisin nukkuvan päivystäjän hereille.
”Missä teidän kouluttajat ovat?”
”…mitävv… ei… tossa teltalla…”
Siirryin ulos. Vähän matkan päässä näkyi korotettu puolijoukkueteltta, josta kajasti valo. Menimme teltalle. Sisään astuessani näin kenttäsängyillä makaavia töpinän kouluttajia. Kahviperkolaattori tiputti runsasta määrää kahvia. Kahvinkeitinpöydän luona hääräsi sopimussotilas, joka asetteli möhnäpullia tarjoiluvadille valmiiksi kohta herääviä vanhempia sotureita varten. Niillä oli myös kahvimaitoa, joka ei ollut jäässä. Kaiken kruunasi aamupuuron kanssa tarjoiltavaksi tarkoitettu mansikkahillo, josta oli purkin kansi avattu valmiiksi herääjiä varten.
Korjasin kurkkuani, herättääkseni jonkun, joka tietäisi kertoa, että minne minun pitäisi suunnata hakemaan ne patruunat.
”KRÖHÖM…”
Sopimussotilas jähmettyi paikalleen, samalla tuijottaen minua kuin peura ajovaloissa.
”Niin että KRÖHÖM!”
Vastaus oli selkeä. ”PAINU VITTUUN SAATANA SIITÄ MELTTOOMASTA NYT TAI VÄÄNNÄN SINUSTA HENKARIN PERKELE!” -Joku ilmeisesti minua hieman varttuneempi sotilas ilmoitti makuupussistaan.
Poistuin. Turhaan tässä nyt mitään riitelemään. Saatanan järjestelmä…
Tunnin verran ryhmityksessä hortoiltuamme, löysimme paikan, josta saimme patruunatäydennykset. Kaksi puulaatikollista paukkupatruunaa, ihan kuten olin tilannutkin. Prätkä käyntiin, meikäläinen tarakalle ja liikkeelle. Pakkasta oli edelleen ihan tarpeeksi, eikä lämpimänä pysymistä helpottanut se, kun kummastakin kädestäni killui patruunalaatikko. Nyt ei ollut tuntoa jaloissa eikä käsissä.
Olimme noin 7 kilometrin päässä omasta tukikohdastamme, kun jostain metsiköstä hyppäsi lumipukuinen soturi keskelle tietä. Lähetti teki äkkijarrutuksen, jonka seurauksena kaaduimme ja liu’uimme pitkin jäistä metsätietä useita kymmeniä metrejä. Paikalle juoksi sotilaita. Nää oli niitä samoja ressuja, joihin törmäsimme jo aiemmin.
”Sattuiko pahasti?”
”Ei tässä mitään tuota…”
Ressut auttoivat minut ja lähetin pois prätkän alta, nostivat prätkän ja taputtelivat ylimääräiset lumet pois yltämme. Lopuksi he auttoivat meidät prätkän selkään ja toivottivat turvallista loppumatkaa. Jatkoimme matkaa, kunnes muutaman sadan metrin päässä tajusin, että patruunalaatikot puuttuivat. Käskin lähetin kääntää ympäri. Menimme paikkaan, jossa olimme tehneet äkkijarrutuksen ja aloin huhuilemaan metsään, josko ressut olisivat vielä lähettyvillä.
”Täällä ollaan!”
”Satuitteko näkemään tässä paria patruunalaatikkoa sen jälkeen kun kaaduimme?”
”Ei me olla mitään nähty.” ”Joo, ei me mitään viety!” -metsästä huudeltiin.
Samaan aikaan kuulin kaukaisuudesta tutun kvkk-ampujan huudahduksen ”NO NIIN SAATANA, TAAS ON MILLÄ AMPUA!”
Loputon yhden aseen sarjatuli alkoi papattamaan pimeydessä.
Tervetuloa takaisin kessu!
Tulihan se sieltä…
Kiva lukea taas pitkästä aikaa
Aivan mahtavaa kerrontaa, ilmeisesti ressut oli itäisen maanpuolustusalueen kasvatteja? Jatkoa odotellessa esimerkiksi yliv. Nortin myöhemmistä vaiheista…
Kiitos taas!
Hauskaa settiä. Palstan löysin vasta kesällä ja luin kaikki yhdeltä istumalta. Tätä jatkoa oli odotettu.
Eihän tästä odottelusta tule mitään. Itseaiheutettua.
Se on hylkyyn Suosikeista, joten sori sulle.
Ai että taas on kertaukset luvassa, on se vaan kivvoo hommoo!
Aiii että ku näitä on vieläki mukava lukea, kiitokset ja motia vaa sullekki!
Nauroin vedet silmissä ja luin kaikki yhteen syssyyn. Hyvää angstinkuvausta. Kiitos tästä.
kessu hei miksei tuu uutta tekstii !?
Onko koska/koskaan tulossa uusia???
Kyllä se nyt tällä hetkellä on niin, ettei uutta tekstiä tule. Aikansa kutakin. Tehdään nyt töitä välillä.
Toivottavasti jonain päivänä saadaan taas uutta materiaalia. Nämä ovat olleet aivan timanttia!
Eli siellä ollaan vieläkin hengissä?