Silti onnellinen
Join kahvia työpisteeni ääressä ja katselin ikkunasta ulos. Pihalla laahusti erittäin huonoryhtinen varusmies harava kourassaan. Toisella kädellä hän käytti haravaa käpyjen siirtelyyn ja toisen käden etusormi oli nenässä. Päässäni alkoi soimaan Narvan marssi.
Kysyin lopullisesti sotilaallisen otteen itsestään menettäneeltä opistoupseerilta, että mikä mies tuo on. ”Meidän kommari” oli vastaus. En edes tiennyt että yksikössämme on komennusmiehiä. Puhelin soi. Soittaja on yksikön lomalla oleva vääpeli.
”Hae toimistoni pöydältä pataljoonaupseerille osoitettu kirjekuori, anna se kirjurille ja käske toimittaa se henkilökohtaisesti vastaanottajalle. Pataljoonaupseeri on maastoharjoituksessa 95km päässä ja kirje pitää olla sillä kädessä tänään klo 2115 mennessä. Kirjoita komennustodistus sille jätkälle mukaan.”
Asia kunnossa.
Kirje löytyi ja komennustodistuskin suostui tulostautumaan siitä helvetinrakkineesta kunhan se oli ensin puskenut pihalle vihkotaitoksena ja nidottuna 87 kpl jääkäriryhmänjohtajan taskuvihkoja, joita yritin edellisen saapumiserän aliupseerikurssin oppilaille tulostaa aivan saatanan huonoin tuloksin, ja joiden tulostusta rakkine ei suostunut keskeyttämään. Saatanan atk-järjestelmä…
Kirjuri tosin oli lomalla. Yksi asia, mikä on aivan varma, on se että minä itse henkilökohtaisesti en sitä kirjettä lähde kiikuttamaan. Sainkin mahtiajatuksen. KOMMARI.
Kysyin päivystäjältä komennusmiehen nimen ja kuulakärkikynällä korjasin sen kirjurille tarkoitettuun komennustodistukseen. Säntäsin pihalle ja suuntasin kohti komennusmiestä, joka pyöritteli haravalla kolmea käpyä, jotka lojuivat asvaltilla.
-Käpyjen kanssa vehtaaminen loppui nyt, lähdette erikoiskomennukselle! Onhan teillä ajo-oikeus puolustusvoimien henkilöajoneuvoihin?
-…on
-No niin, tässä on komennustod
-…herra kersantti
-Niin?
-…eiku mää unohdin sanoo sen puhuttelujutun kun sä tulit siihen ja kysyit että onko mulla ajolupa ja että olen erikoiskomennuksella
-Joo… Tota… Tässä on komennustodistus ja tässä on kirjekuori, joka tulee olla klo 2115 toimitettuna pataljoonaupseerille, joka on toisen pataljoonan sotaharjoituksessa. Ajoneuvo löytyy yksikön päädystä. Kysyttävää?
-…
-No kiinnostaisiko teitä kenties tietää että missä vitussa se harjoitus on ja mitä niistä ajoneuvoista tarkoitan?
-…tota. Niin.
Piirsin kalvotussilla kartalle ajoreitin harjoitusalueelle sekä ryhmityksen, jossa sijaitsee komentopaikka josta pataljoonaupseerin löytää ja kirjoitin kartan reunaan ajoneuvon rekisterinumeron.
-Halutessanne, mikäli teillä on itsellä rahaa, voitte pysähtyä matkalla vaikka ottamaan hesburgerista hampurilaisen tai vastaavaa.
-On.
-Niin mitä?
-Päivärahaa jäljellä…
-Kiva. Mars.
Menin kahvihuoneeseen. Joukkueen aseet kun tunnin päästä vielä tarkastan niin päivä olisi pulkassa.
Illalla makasin kotona sohvalla ja katselin blu-raylta ammattillisesti kehittävää dokumenttia vuodelta 1985, jossa Arnold Schwarzenegger esittää eläkkeellä olevaa kommandoa, jonka tytär kaapataan, jolloin Valmet M78/83S hoitaa homman suurilta osin kotiin.
Puhelimeni soi. Se on vääpeli. Sen ymmärrän, että semitärkeän työjutun hoitaa soittamalla yksityisnumerostaan Mallorcalta, mutta että tähän aikaan, kellohan on jo 2130. On lie kännissä.
-Laitoitko sä sen kirjurin matkaan?
-Kirjuri oli lomalla, mutta laitoin sen komennusmiehen asialle.
-Komennusmiehen?! EI HELVETTI SITÄ!
-No?
Vääpeli löi luurin korvaan.
Seuraavana aamuna töihin saapuessani näen, että komennusmiehelle jyvittämäni ajopeli on siististi parkissa yksikön päädyssä. Hyvä, on se ainakin takaisin löytänyt -ajattelin. Harjoituksesta yöllä palanneen pataljoonaupseerin tavattuani, kysyin että mihin aikaan kirje tuli perille. Ei ollut kuulemma tullut, mutta pataljoonaupseeri kertoi nähneensä paluumatkallaan siinä 0320 aikoihin ”jonkun varusmiehen polkevan vastaan fillarilla pitkin pikatien pientaretta räntäsateessa, kastunut hesburgerin pussi tarakalla ja limaisen näköinen hampurilainen kädessään, 10km alueesta jossa harjoitus pidettiin.”
Varusmies oli kuulemma ollut silminnähden hyvin väsynyt ja kaikkensa antanut, mutta silti hänestä oli huokunut onnellisuus. Samaan aikaan yksikön pihaan kurvaa rakennuslaitoksen lava-auto, lavallaan vihreä polkupyörä ja pelkääjän paikalla nuokkuu hyvin kuihtuneen näköinen komennusmies märissä vaatteissa.
Rakennuslaitoksen äijä nostaa fillarin lavalta samalla kun komennusmies laahustaa puoliunessa kenkiään laahaten kohti yksikön ulko-ovea. Päässäni alkoi jälleen soimaan Narvan marssi.
En kestä enää xD
Ihan loistavaa tekstiä.
Kuolen nauruun.
Kiitos siitä.
Huutonaurua !!!! Kiitos.
Tää on paras blogi, jota olen aikoihin lukenut! Ja tämä blogin paras kirjoitus. Kiitos vaan, Narvan marssi on soinut päässä koko päivän 😀
Kirjoitathan pian lisää!