Taunus
Rahat oli loppu, mutta päätin vähän satsata autoon ja naapurin juopon kanssa asensimme taunukseen lohkolämmittimen. Hieman oli haasteita, mutta vain idiootti vaihtaisi kalliimpaan autoon, saati veisi autonsa ammattilaiselle tässä tilanteessa.
Tarvittavat osat haimme eräästä metsään hylätystä hi-acen raadosta ja naapurin juopolle annoin autotallin lainasta sekä asennusavusta pullon 80% vergiä.
Naapurin juoppo tinasi koko pullon puoleen tuntiin kun vasta keräsimme työkaluja kasaan.
Säästin myös pitkän pennin kun mursin työmaalla vapaasta lämmitystolpasta lukon kirveellä. Vitosen kuukaudessa, ei vittu mitä paskaa. Ja tyhmät maksaa.
Kävelin parkkipaikalta kohti kasarmia. Lihava komennusmies hiekotti kasarmin edustaa. ”Huomenta herra kersantti”
”Jos haluat hommaasi helpottaa, niin heivaa tuo leluämpäri helvettiin ja kanna lapiolla hiekka suoraan tuolta astiasta. Sulla menee koko päivä tohon hommaan muuten…”
”Lapio?”
”No jumalauta, lapio lapio.”
”Saako yksikön lapioita muka käyttää?”
”No mihin helvettiin luulet niitä käytettävän?”
”Minä vain öljyän niitä…”
Hakkasin toimistossa exceliä sormet verillä. Kuntotestitulokset pitää saada tämän aamun aikana vietyä SAPiin. Hommaa ei helpottanut yhtään kuntotestitulokset paperille kirjoittaneen vänrikki Turvon paska käsiala.
Katsoin ikkunasta pihalle. Lihava komennusmies haki lapiolla hiekkaa ikkunan alla olevasta hiekka-astiasta ja katosi aina sen jälkeen kulman taakse.
En ole koskaan nähnyt varusmiehellä niin onnellista hymyä, kuin minkä lapio oli hänessä saanut aikaan. Näky oli lähes liikuttava.
Yrittäessäni tallentaa valmista taulukkoa, kuului tietokoneesta tunnistamaton ääni. Tiedoston kahva ei kelpaa.
”Mikä vitun kahva??!”
Käyttöjärjestelmä kaatui.
”Mikä tätä paskaa vaivaa?!?”
Ulkoa kuului sotilaspalokunnan hälytysajoneuvojen sireenit.
Sotilaskodissa aamunsa viettänyt, lopullisesti sotilaallisen otteen itsestään menettänyt opistoupseeriluuntantti asteli munkki kädessään toimistoon. Hän oli ilmeisesti syönyt useamman munkin ja käyttänyt siihen koko naamaansa, sillä poskia myöten mies oli kokonaan hillossa ja sokerissa.
”Hei munapää, eiks sulla ole ruskea taunus?”
”On?”
”Hahahaa, haha, haaahaaa!!!”
Luutnantti osoitti minua sormella ja nauroi.
”Parkkipaikalla palaa just yks sellanen!”
Voi nyt jo satatuhatta vittua! Lähdin juosten toimistosta ulos. Vitutus oli jo valmiiksi niin uskomaton, että en jäänyt edes aukomaan päätäni lihavalle komennusmiehelle, joka oli ottanut ohjeistukseni kirjaimellisesti. Se oli kantanut lapiolla satoja kiloja hiekkaa yhteen kasaan ja levitti sitä nyt ämpäriään apunakäyttäen kasarmin eteen.
Juoksin parkkipaikalle. Siellä sotilaspalokunta seisoi mustaksi hiiltyneen, hieman vielä savuavan taunukseni ympärillä.
”Onko tää sun auto?” -Kysyi paloesimies
”No ei kun ihan muuten vaan tänne juoksin, mitä luulet onko minun autoni?”
”Se on lähtenyt todennäköisesti palamaan ton sun lohkolämppärin johtohelvetistä. Vissiin säästit ja teit ihan itte? Ootko sää vähän tyhmä tai jotain?”
Viikko oli alkanut lupaavasti. Torstaina vakuutusyhtiön jesuiitta kävi naureskelemassa palanutta autoani. Eivät korvaa mitään.
Saatanan järjestelmä.
Ruskean Fordin omistajana vuodatin yhden kyyneleen Taunuksen kohtalon vuoksi. Onko Viina esittänyt surunvalittelut?
Nyt täytyy korjata, että ei paloesimies, vaan yksikönjohtaja. Kun ei meillä ole paloesimiehen (tai -mestarin tai -päällikön) titteliin riittävästi koulutettuja kuin yksi, ja sekin tekee puhtaasti paperihommia.
Mutta joo, asia sama, termi eri.