UAZ 469
Jahas, tiedossa oli siis jälleen viisi vuorokautta reipashenkistä sotilaselämää. Harjoitus alkoi lupaavasti, kun harjoituksen ajoneuvokalustoa silmäillessäni huomasin, että minulle osoitettu ajoneuvo on joukko-osaston ainoa, eli viimeinen yhtenä kappaleena oleva, UAZ 469.
VITTU!
No… Kyllä se taas tästä. Sahattuani rättikattoisen ajokkini akun tyhjäksi, päätin lähteä noutamaan sotilaskotiaamiaistani jalkaisin, sillävälin moottorialiupseeri-varusmiehen tutkaillessa ongelmaa UAZin startissa. Alkoi satamaan vettä. Saapuessani takaisin sotilaskodista, moottorialiupseeri ilmoittaa että UAZ lähtee näppärästi käymään miltei heti, kun ”auton” starttaa siten, että seisoo ulkopuolella, vääntää virta-avaimesta ja samalla painaa toisella kädellä ilmanpuhdistimen imuaukon tukkoon. Ja sillä tavalla se lähtikin käyntiin. Ei ihan ensimmäisenä olisi tullut mieleen.
Harjoitusjoukko oltiin saatu kokonaisuudessaan polkupyörämarssina maastoon. Peräpäänvalvojana toimiessani sain UAZin sammumaan kahdesti. Ensimmäisen kahden kilometrin jälkeen evakuoimani alokas istui pelkääjänpaikalla ja hänen sotilaspolkupyöränsä oli hirtetty UAZin katolle kahdella pikaliinalla. Alokas selitteli koko matkan kuinka ”hänellä on tuo selkä niin on tosi hyvä että saa kyydin”. Voi vittu on minullakin selkä. Ja sen päälle UAZ. En minä silti vaadi itseni evakuoimista, vaikka mielestäni pelkkä UAZ riittäisi perustelluksi syyksi.
Ensimmäiset kaksi vuorokautta menivät rattoisasti UAZissa istuen, kahvia juoden ja alokkaiden touhuja seuraten. Keskiviikkona olin valvomassa käsikranaatinheittopaikalla käkrin heittoon valmentavaa koulutusta. Kuudenkymmenen alokkaan valmentamisen jälkeen, jäljellä oli enää yksi poika, joka ei ollut suorittanut heittopoteroharjoitusta. Hän seisoi poteron reunalla ja tuijotti tyhjyyteen. No? Poteroon vaan ja kranaatti käteen -Minä sanoin. Poika ei reagoinut millään tapaa. ”Huhuu, maa kutsuu!” Poika käänsi katseensa hiljaa minuun. Hänen silmistään näkyi ettei nyt oltu ihan pelipaikalla niinsanotusti. Herra kersantti, voisinko minä sitten saada viiden sekunnin käsikranaatin? -Poika kysyi apaattisena.
Viiden sekunnin käsikranaatin? -Kysyin. Niin, jos se kaksi ja puoli sekuntia on liian vähän -poika vastasi ihan yhtä apaattisesti. Ei meillä nyt ole tarjota viiden sekunnin käsikranaatteja, mutta kävisikö tälläinen kivan sininen käsikranaatti? -Kysyin ja tarjosin siniseksi maalattua heittoharjoituskäsikranaattia. No niin kai sitten -Vastasi poika, ottaen toisella kädellä heittoharjoituskäsikranaatin, samalla pyyhkien ilmeisesti kuolaa toisella kädellä. Poika kömpi poteroon hitaasti ja varovaisesti. Mikäköhän tää jannu oikein nyt taas on… -Mietein ääneti.
Poika veti sokan irti ja samassa sininen metallimurkula tippui poteron pohjalle. Poika jähmettyi paikalleen ja alkoi huutamaan ihan saatanasti. Kesti varmaan puolituntia että sain pojan vakuuttuneeksi siitä, että kyseessä on pelkkää metallia sisältävä ja vaaraton harjoituskäsikranaatti. Tämä asia oli tosin kerrottu kaikille jo useaan kertaan.
Kaikenkaikkiaan paska harjoitus. Koko sekoilun kruunasi perjantai-aamuinen autospektaakkeli. UAZ oli parkissa isohkon ja jyrkän harjun rinteellä eikä käynnistynyt ns. perinteisesti. Kiskaisin ”autosta” käsijarrun kiinni ja hyppäsin ulos. No eiköhän se käsijarru ollut ihan valmista kauraa, joten jouduin laittamaan myös vaihteen silmään jottei UAZ liukuisi metsään. Hyppäsin taas ulos ja aloitin moottorialiupseerin neuvoman käynnistysseremonian. On se hienoa katseltavaa, kun vanha venäläinen lähtee käyntiin vaihde silmässä ilman kuljettajaa ja syöksyy 250 metriä alas harjunrinnettä puihin samalla kolisten, ja lopuksi yhtyen kymmenmetrisen siirtolohkareen kanssa.
Tällaista. Viikonloppuna maistuu viina.
Voi jumalauta et vihaan noit intin työntekijöitä! Aina Vittu valittaa ku homma ei pelaa ja silti ne idiootit on ain siä puikoissa! Ja oha se niide hyvä alokkait pilkkaa ku ite istuu lämpösis autois yms
yms. Kun muut ryynää! Vitun pellet oikeesti menkää hoitoon oikeesti Vittu! Siis Vittu että en tiä tyhmempiä ja ylimielisempiä ihmisiä ku intin skapparit! Ja jee jee ollaa kovaa poikaa ku ollaa töis Vittu pv:llä! Vittu joku vähä menny sunki kasvatukses pilalle Vitun etoova limanen paskakasa! Hanki apua ajoissa!
Kiitos palautteestasi. Vittu ei ole erisnimi.
Ai, että hajos pitkästä aikaa oikee kunnol 😀 Aivan loistavaa settii.
Niin, ja vittu sitäpaitsi vittu. Niin, vittu.
(Ihan vaan vihjeenä edelliselle, että ”vittu” kirjoitetaan pienellä. Paitsi, tietenkin, jos kyseessä on erisnimi. Se, että viittaa johonkin tiettyyn vittuun, ei tee sanasta vielä erisnimeä.)
Juu, ja sinappituubia ei puristeta keskeltä vaan aina sieltä perältä.
Ladan (joka uazikin on) kaasuttimeen kondensoituu helposti kostealla kelillä vettä, jonka saa kätevimmin pois juurikin tarinassa kerrotulla tavalla. Moottorin alipaine imaisee vesihelmen (niin kuin vanhat automiehet asian ilmaisevat) pois.
Teknisemmin orientoituneille tarkennan vielä, etät tarkkaan ottaen siis käynnistyksen aikainen ilmavirta kaasuttimessa ei aina riitä imaisemaan vettä pois ja siksi imua pitää kuristaa, jolloinka virtausnopeus kasvaa ja siis samalla muuttuu. Tämä virtausnopeuden äkillinen muuttuminen saa tiivistyneen veden poistumaan kaasuttimesta. Talvella on myös mahdollista saada tuo kaasuttimessa oleva vesi jäätymään (eli kaasutin jäätää, niin kuin automiehet sanoisivat). Sama niksi toimii silloinkin, jos vain moottorin lämpö saa jäätyneen tipan sulamaan.
Hahhah! Voi venäjä että oon nauranut näille tarinoille 😀 Blogin löysin vasta äsken, kiitos bloggari Yrjöperskeleen. ”Skappareiden vihaajan” itkupotkuraivarit jotenkin kruunas koko komeuden. Liekö kaveri saanut aiemmin samana päivänä runtua suklaa-automaatin käyttämisestä palvelusajalla?