Viina soittaa
Viikko meni fillarin katoamisesta johtuvan vitutuksen merkeissä. Fiesta sentään lähti käyntiin. Ja muistin hankkia kahvia kotiin. Vitutusta lievensi myös tiistai-aamuna työpisteelle ilmestynyt tissikalenteri, josta riitti puhuttavaa työkavereiden kesken melko paljon. Vitutus tosin palasi torstaina kun huomasimme että tissikalenteri on kadonnut. Oltiin ihan varmoja että päällikkö vei sen mennessään koska olihan se yleisen palvelusohjesäännönvastaista materiaalia. Saatanan järjestelmä.
Sikäli loppuviikkoon ei sisältynyt mitään mullistavaa varusmieskoulutuksen suhteen, paitsi Ylik S:n pitämät kuntotestit. Mutta siitä tuonnempana. Sen sijaan vuosilomankäyttöesitystä päälikölle jätteässäni yksikön vääpeli käski minut toimistoonsa. Asia koski ulko-ovella säilytettävää lumilapiota, josta oli teräosa kihnutettu paskaksi ja vääpeliä kiinnosti että kuka sen teki ja kuka vastaa. ”En tiedä” -Vastasin suht ilmeettömästi, kun huomasin vääpelin toimiston seinällä olleen tissikalenterin. Puin sisäisesti nyrkkiä ja kiroilin, saatanan järjestelmä. Poistuessani vääpelin toimistosta, kuljin päivystäjän pöydän ohitse. Alikersantti nousi seisomaan ja tervehti. En katsonut päin, enkä tervehtinyt takaisin, vaan kysyin ”Missä mun fillari on?” En vaivaantunut jäämään kuuntelemaan vastausta, vaan marssein kohti kahvihuonetta. Käytävässä vastaan käveli aavistuksen verran lihava alokas sekä pienikokoinen alokas, jolla oli sideharsoa kämmenissä. Lumilapiolla saattaa olla tekemistä asian kanssa.
No, elettiin torstai-iltapäivää ja vanha ystäväni Viina soitti. Minun pitäisi hakea hänet perjantaina työpäivän päätteeksi alkosta ja saunan kautta lähtisimme yhdessä toimiupseerikerholle.
