Pullantuoksua ja rumia sanoja

Näpyttelin huolellisen hitaalla kaksisormijärjestelmälläni aliupseerioppilaiden johtajatehtäväradan tuloksia tietokoneella taulukkoon. Koko aamun vatsavaivojaan valittanut varapäällikkö penkoi lääkintärepusta maitohappotabletteja toimiston nurkassa.

”Ai saatana… Olikohan se se kahvi…” -varapäällikkö valitti. Taustalla pauhaava radio ja varapäällikön väkinäinen yskiminen eivät peittäneet ääntä, jonka alkuperänä olivat hänen vatsavaivansa.

”Ne pitää tehdä samaan aikaan!” -Huusi gonahtanut opistoupseeriluutnantti toimistoserminsä takaa.

”Niin mitkä?” -Varapäällikkö kysyi hieman ärsyyntyneenä.

”No sun täytyy yskästä samaan aikaan kun pieraset että se pieru ei kuulu, eikä tolla tavalla että ensin herätät huomion yskimällä ja sitten vasta kanistat. Helvetti.”

Toimiston ovi aukeaa. Sisään lampsii hymyilevä kandi-luutnantti. ”No mutta! Täällähän tuoksuu pulla! Kenellä sitä on? Tulee ihan mummola mieleen.”

Varapäällikkö kääntää mitään sanomatta katseensa luutnanttiin, tuijottaa häntä hetken ilmeettömänä, jonka jälkeen jatkaa lääkintärepun penkomista. ”Vittu täällä mitään tabletteja ole.” Varapäällikkö poistuu.

On perjantai ja suussa napsuu jo suomalainen laatu-olut, pirkka lager, se joka myydään niissä sinisissä tölkeissä, mutta ennen viikonlopun lepoajan pyhittämistä, olisi vielä valvottava iltapäivän koulutus. Joukkueen kanssa pitäisi mennä harjoittelemaan rivistöajoa maastossa.

Puen ulkovaatteet päälleni ja astelen ulos. Joukkue seisoo ajoneuvojen edessä muodossa ja joukkueen vanhin tekee ilmoituksen. Olin antanut joukkueenjohtajalle määreet rivistömarssiajon toteutuksesta ja antanut kääntöpaikan karttakoordinaatit. Kuuntelin joukkueenjohtajan marssikäskyn.

”Kärkiajoneuvon suunnistajana toimii joukkueenjohtaja, joukkueen varajohtaja on viimeisenä tulevassa ajoneuvossa, matkan pituus noin 15 kilometriä, ajoneuvojen välinen etäisyys 200 metriä, etäisyys edellä ajavaan panssariajoneuvoon 300 metriä, risteyksissä käytetään vilkkukuittausta, ajoneuvorikon sattuessa pysätään tien sivuun, ohjataan takana tulevat ohitse ja ajoneuvorikosta ilmoitetaan varajohtajalle, joka ottaa yhteyden meikäläiseen. Kääntöpaikalla määrittämäni opasmies ohjaa ajoneuvot väistöalueelle ilmasuojaan. Varajohtaja tekee minulle ilmoituksen viimeisen ajoneuvon ajettua väistöön. Kysyttävää?”

Hyvä käsky. Mikään ei voi mennä vikaan.

Äijät ajoneuvoihin ja ajoneuvot mars liikkeelle. Itse hyppäsin joukkueenjohtajan ajoneuvon takapenkille.

Joukkueenjohtaja oli valinnut lyhyimmän, mutta melko haastavan reitin. Olimme kulkeneet noin 3 kilometriä ja kääntyneet kaksi kertaa, kun taas saavumme metsätiellä risteykseen. Kuski laittaa vilkun oikeaan ja jää odottamaan että takana tuleva ajoneuvo kuittaisi vilkulla että tieto on tullut perille. Ketään ei näy. Ketään ei näy vieläkään. Eikä vieläkään. Olimme nököttäneet risteyksessä kohta 10 minuuttia. Käskin kuskia kääntymään ympäri. Ajoimme takaisin reittiä jota tulimme. Ketään ei näy missään.

Silloin haukansilmäinen kuskimme huomaa metsikössä jotain. ”Hei, eiks toi ole meidän pannu?” -Kuski osoittaa hakkuuaukeata, jonka keskellä on kuin onkin, yksi rivistöömme kuuluneista panssariajoneuvoista. Vaunun johtaja seisoo noin 30 metrin päästä vaunusta kusella, rööki huulessa.

Avaan ikkunan. ”Mitä vittua!? Missä muut on? Teidän edessä oli kaks muutakin pannua ja yksi kuorma-auto!”

”Herra kersantti, me hukattiin kaikki jo tossa ekassa risteyksessä, ei vitunkaan hajua missä muut on!” -vaununjohtaja huutaa.

”Kusi katkee nyt, tumppaat sen helvetin röökin, hyppäät vaunuun ja johdat sen takaisin yksikön eteen!”

”Kyllä herra kersantti!”

”Ja vittu sää et saatana sano esimiehelle että vittu!”

Viimeisimmän sanottuani, hiljenen, menen itseeni ja mietin että mistäköhän johtuu että alaiseni käyttävät noin rujoa kieltä. Mistäköhän. Ajatukseni katkeaa ja huudan vielä varmuuden vuoksi perään ”VITTU!”

Palasimme yksikköön samaa reittiä kuin tulimmekin. Yhtään muuta rivistömme ajoneuvoa ei löytynyt matkan varrelta. Menen suoraan toimistoon ja lyön sopimussotilaalle kartan käteen. ”Tolla alueella on vielä kolme pannua, kaksi maastokuorma-autoa ja yksi maasturi, ajoneuvot sisältävät 18 todennäköisesti täysin eksynyttä varusmiestä. Hoida potti.”

Varapäällikkö istuu toimiston nurkassa kahvikuppi kädessään ja yskii väkinäisesti. Pataljoonaupseeri kävelee toimistoon. ”No mutta tuoksuukos täällä kotonaleivottu pulla?”

Kirjoitan työpisteelleni ison lapun.

Soittakaa jos syttyy sota. Lähden kotiin ja aion olla kännissä.

Kommentoi



Kommentit

  1. 22.17 28.02.2014

    Aivan mahtavaa juttua! Luin ensimmäisen tarinan, ja pakkohan ne oli kaikki lukea putkeen! Osaan hyvin samastua useisiin tilanteisiin kun itekkin sopparina ollut! Lisää tarinaa äkkiä! “VITTU!”

  2. 7.32 03.03.2014

    KIITOS! En muista aikoihin nauraneeni näin paljoa.
    Kirjoittele ihmeessä lisää.

    Mutta älä väkisin, ettei laatu kärsi. Siitä on olemassa muutamia esimerkkejä, kuten taannoiset HD-miehen muistelmat: aluksi helmi, mutta lopussa väkisin puserrettua eikä niin hauskaa..

    Jatkakaa!

  3. 10.42 03.03.2014

    Firmassa töissä olleena voin rehellisesti todeta ettei näissä tarinoissa kovinkaan kauas totuudesta jäädä. Vaikkakin ovat fiktiivisiä niin silti. 🙂

  4. 20.15 03.03.2014

    Aivan loistavia tekstejä! Näitä lukiessa sai nauraa veet silmissä. Keep it awesome 😀

  5. 12.25 16.03.2014

    Tunnistin tämän blogin Ohion kampanjan vinkkauksen perusteella.

    Uskomatonta luettavaa … kunnes luin pidemmälle ja ymmärsin, että tällä blogilla ei onneksi ole mitään tekemistä todellisuuden ja puolustusvoimien koulutuskulttuurin kanssa.

    Blogi tekee merkittävää haittaa puolustusvoimille ja sitä käytetään puolustusvoimien palveluksessa olevia ammattisotilaita vastaan.

    Kuvausten mukainen toiminta on sitä itseään, kun kaikki menee pieleen ja vain niin kuin ammattitaidon ammattisotilas voi vain unessa toimia.

    Luetun jälkeinen paha olo jatkuu edelleen. Blogi on vitsi, jota en todellakaan ymmärrä.

  6. 14.17 20.03.2014

    Ikävä kuulla että tuli paha olo. Tästä johtuen suosittelen sinua vähentämään internetissä käyttämääsi aikaa sekä varsinkin lisäämään varovaisuutta avaamiesi sivustojen suhteen. Internetistä kun saattaa löytyä sisältöä josta voi ihan oikeasti pahoittaa mielensä.
    Suosittelen myös ilmoittautumaan medialukutaidon-kursseille vaikkapa avoimeen yliopistoon, kansalaisopistoon tai vastaavaan. Ja tämä suositus tulee täysin vilpittömästi.

    Voimia ja jaksamista.

  7. 17.19 21.03.2014

    Lisää juttuja sais tulla pikkuhiljaa. Ei väkipakolla kuitenkaan kannata. On sen verta hauskaa luettavaa, että lähes joka päivä käyny kattoon onko uutta tuotantoa tullu. =)

  8. 20.15 21.03.2014

    Lisää on ihan varmasti tulossa. Lupaan, kautta kiven ja kannon, että ensi viikolla on uutta tarinaa putkella.

  9. 19.09 27.03.2014

    Kiitos hienoista tarinoista. Itse palvelen aliupseerina kouluttajatehtävissä ja pystyn havaitsemaan tiettyjä yhtäläisyyksiä fiktiivisten kertomustesi ja päivittäisen työni kanssa. Kiitos että jaksat tehdä tätä, tämä toimii ainakin itselleni henkireikänä.

    Ne jotka tästä blogista mielensä pahoittavat ja pitävät kyseisenlaista toimintaympäristöä utopiana eivät ole päivääkään kouluttajatehtävissä palvelleet.

  10. 18.36 29.03.2014

    Jos tosiaan tästä huumorilla höystetystä vain lievästi totuutta liippaavasta tarinasta armeijan kouluttajan arjesta pahastuu, niin voi mennä vain itseensä. Puolustusvoimien tai kapiaisten imagoa ei tässä millään tavalla ryvetetä! Nimimerkki palveluksessa otti varmaan pahasti itseensä ja katsoi itku silmässä elokuvan Uuno armeijan leivissä…

    Jatka samaan malliin, mahtavaa luettavaa!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi