”Tänään minua hieman harmittaa”

Tänään minua vitutti. Avatakseni aiheen perinpohjaisesti, pitäisi kirjoittaa 400 sivuinen romaani. En tee sitä. Mutta pähkinänkuoressa;

Aamu alkoi ihan tavallisesti. Toimistossa nautiskelin kupillisen pahaa kahvia ennen siirtymistäni takapihalle seuraamaan kokelaiden vetämää taistelukoulutusta. Aiheina taisi olla vartiomiehenä toimiminen, puolustukseen ryhmittyminen ja mitä näitä nyt on… Aivan sama. Koksut olivat jakaneet vastuunsa ryhmänjohtajille ja rastikoulutuksenomaisesti joukkue oli hajaantunut koko lähiharjoitusalueen laajuudelle. Vitun hyvä valvoa. Fillarilla ei pääse kulkemaan maastosta johtuen ja autoahan ei luonnollisesti ole tähän varattu. Joka tapauksessa, seurattuani vastuussa olleiden kokelaiden nuotiolla piereskelyä vähän aikaa, juoksee puskista luokseni alikersantti.

”Herra Kersantti! Herra Kersantti!!! Möttölä ja Rehmone syö kärpässienii tuol noi! Ne vetää kärpässienii!”

Kärpässieniä? Ei vittu voiko ihminen oikeasti olla niin läpipasko. No, lähden alikersantin kanssa juoksemaan noin kilometrin päässä olevalle rastikoulutuspaikalle. Perille päästyäni, näen kuinka ryhmä on kaaressa kahden taistelijan ympärillä. Toinen konttaa maassa samalla nauraen ja oksentaen, toisen kieriskellessä vieressä.

Mitä vitun paskaa?! Mitä vitun paskaa tää on?! Rehmonen? Mitä paskaa?! -Toistan kysymystä. Näen maassa tyhjän litran kokoisen käsidesipullon. Kysyn alikersantilta että eikö niiden pitänyt kärpässieniä syödä? Alikersantti kertoo että ne meinasivat tehdä sen seuraavaksi.

”Kännissähän nää on helvetti…”

Soitin paikalle vartioston miehet, jotka korjasivat kärkitaistelijani mukaansa. Kyllä taas sai olla ylpeä oman joukkonsa suorituskyvystä.

Käsken saamattomia kokelaita keräämään joukkueen puhuttelua varten kasarmirakennuksen taakse. Mietein mielessäni, että missä olosuhteissa voi olla mahdollista että minun täytyy pitää joukkueelleni puhuttelu siitä kuinka käsidesiä ja kärpässieniä ei tulisi nauttia palveluksen aikana, eikä oikein kotonakaan.

Minkä vuoksi ihmisen ei tulisi syödä kärpässieniä? -Kysyn joukoltani ja jään odottamaan vastausta. Puolet porukasta ei edes tiedä että miksi tätä kysyn tai että mitään olisi edes aiemmin tapahtunut. Syyssateen kastelema joukko seisoo hiljaa ja katsoo minua. Joku niiskuttaa, joku supisee jotain vierustoverilleen, yksi kiskoo räkää päänsä sisään äänekkäästi…

”NO SIIHEN VOI SAATANA KUOLLA!” -Huudan raivoisasti.

Keskeltä nousee käsi. ”Herra kersantti, voiko siihenkin kuolla jos syö sitä vaan ihan vähän?”

Mitä vittua? Mitä tämä sakki on jumalauta?

Lounastauolla menen kännykällä nettipankkiin nähdäkseni että paljonko sain palkkaa. Tili on 13,40e miinuksella. Mitä paskaa? Tänään piti olla palkkapäivä.

”Juu, niillä on Nuurdeassa joku hässäkkä palkanmaksun kanssa tai jotain…” -Lopullisesti gonahtanut opistoupseeriluutnantti vinkkaa toimistoserminsä takaa.

Soitan palkkasihteerille kysyäkseni että mikä on. Sihteeri sanoo että ”Kyllä juu, nordean kautta menevät palkat ei mennyt lainkaan maksuun. Ehtii varmaan kuun loppuun. Varmaan. Tällästä tää nyt välillä on.”

Saatanan järjestelmä.

Iltapäivällä seison baretti päässä, nahkahanskat kädessä kaatosateessa sulkeiskentällä odottamassa joukkoani. Ketään ei näy mailla eikä halmeilla. Katson kelloani, ne on 7 minuuttia myöhässä. Soitan päivystäjälle ja vaadin valvojan apulaista puhelimeen. ”Valvojan apulainen upseerikokelas se ja se”

”Missä on sulkeisjoukko?”

”Herra Kersantti? Sulkeisjoukko?”

”Niin. Missä vitussa lymyilee se kelvoton rosvolauma, jolla on alkanut sulkeisjärjestysharjoitus 10 minuuttia sitten sulkeiskentällä?”

”Herra Kersantti, kun sanottiin että jos sataa vettä näin paljon, niin ei ole sulkeisia.”

”Kuka sanoi?”

”No päivystäjälle joku sanoi ettei ole sulkeisia kun sataa…”

”NYT SE VITUN PÄIVYSTÄJÄ PUHELIMEEN!”

”Alikersantti nönnönnöö”

”Joku henkilökunnastako sanoi että sulkeiset on peruttu?”

”Herra Kersantti, joku kokelas sanoi että ei ole sulkeisia kun sataa ja että on lukupalvelusta”

”MIKÄ HELVETIN KOKELAS?!”

”No olisko ollut se joka lähti urheiluvapaalle…”

”Vittu että minua ärsyttää tällänen paska! Varmaan tajuat itsekin ettei tää homma toimi näin!”

Lyön luurin korvaan. Taakseni on jollain ihme konstilla hiipinyt pataljoonan toimistoupseeri. ”Et sä voi sanoa varuspojille, että ’vittu että ärsyttää'”

”Herra Kapteeni, kyllä juu, ei se fiksua ole.”

”Voit katsos sanoa että ’Himputti, kyllä nyt sapettaa’ tai että ’Harmittaa'”

”Kyllä Herra Kapteeni”

Toimistoupseeri katoaa sateeseen. Minua alkoi kiinnostamaan suuresti, että mitä tuo mies tekee kaatosateessa, yli 700metrin päässä toimipisteestään; yksin.

Himputti. Nyt harmittaa. Harmittaa niin paljon että tekisi mieli kiskaista pullo käsidesiä tai vähintäänkin syödä ämpärillinen kärpässieniä.

Saatanan järjestelmä.

Marssin rivakasti kasarmille ja kapuan varusmiesten kerrokseen. Niin, näillä piti sitten olla lukupalvelusta sulkeisten sijaan. Kurkkaan varusmiesjohtajien tupaan. Taaimmaisessa punkassa makaa peiton alla alikersantti, jonka naama vetää paloauton punaiseksi. Peiton heiluminen loppuu. ”Missäs helvetissä muut on?”

”Jotkut lähti kuntotalolle ja loput on tupakilla”

”No mitä sä teet?”

”Ööö… Tota mä luen… Ylpalvoa…”

”No etippä sieltä se kohta jossa kielletään pornon hillominen ja levittely kasarmialueella.” Osoitan peiton alta pilkottavaa erotiikan maailma -lehteä.

”Jatkakaa… Tai tota… niin…”

Lähden etsimään muita johtajia tupakkakopilta. Kuljen tuvan ohi, jossa pauhaa diskojumputus ja joku taistelija jammailee pöydällä. ”Nyt sitä lukupalvelusta helvetti!”

Kirjoitan päällikölle viestin komppaniamme rappiosta. Vitutukseltani saan kuitenkin aikaiseksi vain sanoman

Kaikki on päin helvettiä. Varusmiehet syövät kärpässieniä.

Kommentoi



Kommentit

  1. 14.23 16.11.2013

    Käytät läpipasko sanaa väärin.

  2. 18.38 23.11.2013

    Tekisin saman uudestaan koska tahansa.

  3. 10.33 24.02.2014

    Jos meinaa kuolla punakärpässienen syömiseen, niin saa yrittää kyllä ihan tosissaan.

  4. 10.58 24.02.2014

    Metsiemme sekä takapihojemme myrkyllisten antimien holtiton popsiminen saattanee joka tapauksessa johtaa jonkinasteiseen maksavaurioon ja tästä syystä mm. kärpässienten syöminen palveluksessa ei ole suotavaa. Myös välitön päihdyttävä vaikutus on syynä siihen ettei niitä tarjoilla esimerkiksi muonituskeskuksissa. Minulla ei toki ole tarpeeksi kokemusta tai kompetenssia lähteä suoriltakäsin kertomaan kärpässienten lääketieteellisistä vaikutuksista esimerkiksi lääketieteellisiin julkaisuihin, enhän minä mikään lääkäri ole. Aion silti jatkossakin kieltää kärpässienien syömisen palveluksessa. Teksti ei toki kerro että oliko kyseessä puna- vai valkokärpässieni.

  5. 17.40 24.02.2014

    Vaikka blogi onkin erittäin viihdyttävää luettavaa tästä huokuu silti monen skapparin ylimielinen asenne vaikka tarinoissa varmasti värikynää onkin. Mietin jo intissä, että onko siellä oikeasti niin paljon aivotonta porukkaa, että oletusarvoisesti kaikkia kohdellaan kuin jälkeenjäänyttä vai onko kyse vaan työhönsä turhautumisesta ja kyllästymisestä? Näin itse armeijan vapaaehtoisesti aikuisiällä suorittanut.

  6. 17.53 24.02.2014

    Oletko Vääpeli Körmyjä katsellut? Vaikka Kokkos Ere kova luu eläessään olikin, niin ei nekään filminpätkät ihan koko totuutta kerro. Kuten Ere Kokkosen Körmy -tuotannot, on tämä blogisisältö jotain ihan muuta kuin dokumentaarista faktaa. Ikävä tosiasia on se, että totuus on tarua tylsempää.

  7. 19.52 02.03.2014

    Ei taida olla kovin montaa oppariluutnattia tässä maassa. Varsinkaan hirmu gonahtaneita.

  8. 8.20 22.05.2014

    On heitä vielä jokunen rivissä vaikka katoava kansanryhmä ovatkin, Kimmo hyvä.

  9. 14.01 08.05.2015

    Tämän luettuani olen hieman huolissani Suomen puolustuskyvystä… …

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi