Klo 0435 havahduin siihen kun komentopaikalle säntää moottoripyörälähetti. -Herra kersantti, oletteko hereillä?
Avaan makuuppussini vetoketjun. -Nyt olen?
-Huoltokomppaniasta käskettiin kertoa että tilatut patruunatäydennykset ovat noudettavissa klo 0630 asti, ennen kuin siirtyvät
-Ja nyt sitten sait siitä tiedon? Voi helvetti…
Puen nopeasti lumipuvun ja taisteluvarustuksen ylleni ja rämmin pimeässä kohti pakettiautoani. No eihän se käynnisty. Minulla piti olla vääpelin ajoon tarkoitettuna uudenkarhea Toyota Hilux, mutta harjoituksen pääkouluttaja oli päättänyt ottaa sitten kuitenkin sen omaan ajoonsa, olihan siinä sentään webasto. Saatanan järjestelmä. Puin sisäisesti nyrkkiä ja karjuin vittusaatanaa umpipakettiauton hytissä, jossa oli kaiketi 30 astetta pakkasen puolella.
Matkaa olisi toistakymmentä kilometriä, autoa ei ole ja jostain kumman syystä en saanut radiolla yhteyttä huoltoon… Perkele. Hyppään lähetin prätkän selkään ja käsken häntä kuljettamaan minut huollon ryhmitykseen.
Möngittyämme 7 kilometriä moottoripyörällä umpimetsässä, alkoivat sukukalleuteni jäätyä. Ainakin jaloista oli jo mennyt tunto. Lähetti oli aivan varma että tämä oikoreitti on nopeampi kuin kartalle suhruisesti piirtämänsä reitti. Kello oli jo 0515 ja matkaa taitettuna noin 10km, kun moottoripyörä päätti sammua.
-Nyt muuten loppui bensa
-Tä? Eilenhän oli tankkaus?
-Nokun olin just päässy telttaan kun se tankkiauto tuli ja joku sanoi että se tankkaa kyllä tän prätkänkin…
-KUKA VITUN JOKU?!
-…
Korvessa vallinneen hiljaisuuden rikkoo rynnäkkökiväärin latausääni. ”Tunnussana!”
Mitä vittua. Tihrustan pimeään metsään, enkä näe ketään. Silloin kuulen lumen narskuvan lähestyvien ihmishahmojen saappaiden alla. Heitä on useampia. ”Tunnussana!”
Mälli! – Vastaan
Äyskäri… -Kuuluu vastaus.
Silloin ympärillemme alkaa kerääntyä sotilaita. Näen heistä vain hahmot kuunvalossa. He kiertävät minua ja lähettiä kuin korppikotkat. ”Keitä työ ootta ja millä asialla?” -Joku kysyy. Kerron että eksyimme hieman reitiltä. ”Puvotakkee asseet ja mänköö polviltanne!” -Hahmo käskyttää
Mitä vittua? Mähän sanoin jo sen tunnussanan. -Sanon jo melko kyllästyneenä
”Nyssie teet niinku mie sanon tai mie isken siut kanveessiin!”
Voi jumalauta. Ollessamme polvillamme, hahmot tulevat lähemmäksi.
Mitä vitun sakkia tää nyt on. Vanhoja äijiä vanhan malliset lumipuvut päällään. Kaikilla on pitkä parta ja yksi sytyttää piipun palamaan.
”Työ tuutta mukkaan” -Sanoo piippua polttava risuparta, jolla on vääpelin kulmaraudat lumipuvun kauluksissa. Minulle tuli erittäin vahvat ’Syvä joki’ -assosiaatiot, sekä ennen kaikkea, pelot.
Ei jumalauta, nää on kertausporukkaa ja tämän kyseisen kertausporukan keski-ikä lieni jotain saapumiserän III/63 tienoilta.
Miehet saattoivat minut sekä lähetin aseista riisuttuina ”komentopaikalleen”, joka oli vanhaan ajoneuvopoteroon kasattu risulaavu, jonka edessä loimotti nuotio. Nuotiolla istui suuri sotapäällikkö; mies joka ei kertonut nimeään tai sotilasarvoaan. Parrasta ja viskinpolttamasta kurkkumurinastaan assosioin kyseisen heimopäällikön olevan myös reserviläinen ja vähän vanhempaa saapumiserää.
Hetken aikaa asiaa selvitettyämme heimopäällikkö suostui luovuttamaan takaisin aseemme ja bensiiniä moottoripyörään. Juuri kun olimme saaneet ”luvan lähteä”, kuului metsiköstä sotahuuto ”ASEMAAN!”
Jokapuolelta alkoi sinkoilemaan parrakkaita sotilaita kohti omia asemiaan. Vinkkasin lähetille että me voisimme nyt poistua.
Rämmimme muutaman satametriä metsikössä kohti moottoripyörää, mutta matkamme katkesi kun reitillämme makasi kaksi partasuista keski-ikäistä miestä kevyen konekiväärin kanssa. Ampujalla oli liipaisin pohjassa ja taistelijaparinsa latasi naama punaisena ja hiestä märkänä uutta vyötä. Mielenkiinnosta tähystin ampumasuuntaan ja siellähän ei mitään näkynyt. Ampujan naamasta sensijaan paistoi kiima.
”ÄÄTTÄNÄH!!! UUTTA VYÖTÄ JA ÄKKIÄ, NE TULEE PÄÄLLE!!!”
Lumi alkoi sulamaan kiitettävällä tahdilla konekiväärin punaisena hohkaavan piipun alapuolelta. Lataaja oli juuri saanut uuden satsin vyötettyä, kun edellinen vyö loppui. Ampuja ähisi vihaisena avatessaan laatikon kantta uutta vyötä varten. Tällävälin lataaja ampui vihaisia purskesarjoja rynnäkkökiväärillään metsän suuntaan, huutaen perkelettä purskeiden välissä. Vinkkasin taas lähetille, että nyt olisi meidän aikamme poistua.
Löysimme kuin löysimmekin lähetin moottoripyörän. Nopea tankkaus, pärrä tulille ja matka jatkui. Kello oli jo 0615, joten kiirettä piti. Toki kaaduimme matkan aikana vielä kerran ja kerran jouduimme pysäämään lähetin kusihädän vuoksi. Saavuimme huollon ryhmitykseen kellon ollessa 0635. Huollon komentopaikalla oli hyvin seesteinen tunnelma. Päivystäjä nukkui keskellä lattiaa sammuneen kamiinan vieressä.
”Eikö sinulle sanottu, että nää aikoo siirtyä?”
”Joo, sanotiin että siirtyvät puoli seittemän”
”Aamulla vai illalla?”
”Puoli seittemän”
”Puoli seittemän”
”Niin”
Olin mennyt vanhaan kunnon, kunnon vanhaan, ”joku sanoi että…” -lankaan. Vitutukseni oli niin konkreettinen, että siitä olisi voinut hakata rautakangella irti lohkareita tai veistää vaikka vitutuspatsaan. Potkaisin nukkuvan päivystäjän hereille.
”Missä teidän kouluttajat ovat?”
”…mitävv… ei… tossa teltalla…”
Siirryin ulos. Vähän matkan päässä näkyi korotettu puolijoukkueteltta, josta kajasti valo. Menimme teltalle. Sisään astuessani näin kenttäsängyillä makaavia töpinän kouluttajia. Kahviperkolaattori tiputti runsasta määrää kahvia. Kahvinkeitinpöydän luona hääräsi sopimussotilas, joka asetteli möhnäpullia tarjoiluvadille valmiiksi kohta herääviä vanhempia sotureita varten. Niillä oli myös kahvimaitoa, joka ei ollut jäässä. Kaiken kruunasi aamupuuron kanssa tarjoiltavaksi tarkoitettu mansikkahillo, josta oli purkin kansi avattu valmiiksi herääjiä varten.
Korjasin kurkkuani, herättääkseni jonkun, joka tietäisi kertoa, että minne minun pitäisi suunnata hakemaan ne patruunat.
”KRÖHÖM…”
Sopimussotilas jähmettyi paikalleen, samalla tuijottaen minua kuin peura ajovaloissa.
”Niin että KRÖHÖM!”
Vastaus oli selkeä. ”PAINU VITTUUN SAATANA SIITÄ MELTTOOMASTA NYT TAI VÄÄNNÄN SINUSTA HENKARIN PERKELE!” -Joku ilmeisesti minua hieman varttuneempi sotilas ilmoitti makuupussistaan.
Poistuin. Turhaan tässä nyt mitään riitelemään. Saatanan järjestelmä…
Tunnin verran ryhmityksessä hortoiltuamme, löysimme paikan, josta saimme patruunatäydennykset. Kaksi puulaatikollista paukkupatruunaa, ihan kuten olin tilannutkin. Prätkä käyntiin, meikäläinen tarakalle ja liikkeelle. Pakkasta oli edelleen ihan tarpeeksi, eikä lämpimänä pysymistä helpottanut se, kun kummastakin kädestäni killui patruunalaatikko. Nyt ei ollut tuntoa jaloissa eikä käsissä.
Olimme noin 7 kilometrin päässä omasta tukikohdastamme, kun jostain metsiköstä hyppäsi lumipukuinen soturi keskelle tietä. Lähetti teki äkkijarrutuksen, jonka seurauksena kaaduimme ja liu’uimme pitkin jäistä metsätietä useita kymmeniä metrejä. Paikalle juoksi sotilaita. Nää oli niitä samoja ressuja, joihin törmäsimme jo aiemmin.
”Sattuiko pahasti?”
”Ei tässä mitään tuota…”
Ressut auttoivat minut ja lähetin pois prätkän alta, nostivat prätkän ja taputtelivat ylimääräiset lumet pois yltämme. Lopuksi he auttoivat meidät prätkän selkään ja toivottivat turvallista loppumatkaa. Jatkoimme matkaa, kunnes muutaman sadan metrin päässä tajusin, että patruunalaatikot puuttuivat. Käskin lähetin kääntää ympäri. Menimme paikkaan, jossa olimme tehneet äkkijarrutuksen ja aloin huhuilemaan metsään, josko ressut olisivat vielä lähettyvillä.
”Täällä ollaan!”
”Satuitteko näkemään tässä paria patruunalaatikkoa sen jälkeen kun kaaduimme?”
”Ei me olla mitään nähty.” ”Joo, ei me mitään viety!” -metsästä huudeltiin.
Samaan aikaan kuulin kaukaisuudesta tutun kvkk-ampujan huudahduksen ”NO NIIN SAATANA, TAAS ON MILLÄ AMPUA!”
Loputon yhden aseen sarjatuli alkoi papattamaan pimeydessä.
Heräsin omaan huutooni. Pyyhkäisin kämmenelläni kylmät hiet pois kulmakarvoistani ja koitin avata silmiäni nähdäkseni, että missä mahdan olla. Toimiston lattialla. Pelastus.
”Mitä juoppo?”
Ei helvetti. Tuo on Nortin ääni.
”Mikä päivä nyt on?”
”Maanantai. Ja kessu lähtee nyt ostamaan minulle sotkusta sellaisen herkullisen möhnäpullan, tuo myös tupakkia. Varapäällikkö oli laittanut epähuomiossa minut komppaniasulkeisten pitäjäksi, ymmärrät varmaan, että mitä teet aamupäivällä?” Nortti kurtisti kulmiaan ja katsoi minua suhteellisen äkäisen näköisenä.
Saatanan saatana.
Toimiston ovi aukesi ja nuorin kandi asteli vauhdilla sisään. ”Hyi, miks täällä haisee vanha viina?”
”Painu sinä kuovi helvettiin siitä!” -Nortti ohjeisti ja kandi kääntyi 180-astetta tulosuuntaansa.
Kävelin varovaisesti ulos pyörätelineiden luokse. Fillarini oli kadonnut.
Olin juuri hyppäämässä päällikön polkupyörän selkään, kun puhelimeni soi.
”Tvälliltä moro. Hei soittelin sulle PUOLI VUOTTA sitten niistä ilmantorjuntakonekivääreistä…”
”Joo?”
”Niin että olisiko mahdollisuuksia palautella niitä pikkuhiljaa?”
”Tässä on nyt vähän kaikenlaista…”
Olin unohtanut koko asian. Kuulin ulos asti ruostumisesta lähtöisin olevan rutinan, joka itkoista lähti.
”…Mutta jos sä tulisit itse tsekkaamaan ne tänne komppaniaan ja jatkettaisiin kuittia sitten siitä?”
”Sappikuitille? No sehän passaa, oisko tossa ennen lounasta?”
”Nähdään.”
Hain mulkulle möhnäpullan ja tupakkia. Pelkäsin sotilaskodissa niin helvetisti. Betoniseinät kaatuivat päälle. Onneksi olen elossa.
Päätin mennä vähän ennakkoon aseputkaan tarkistamaan ilmantorjuntakonekiväärien nykyisen tilan, ennen kuin varastomulkku saapuu vittuilemaan ja näsäviisastelemaan.
Jep. Ruosteessa ovat, kuten uumoilinkin.
”Ja huollon tervehdys tänne suorittavaan portaaseen, miltä vaikuttaa itkohommat?” -Varastomulkku huusi aseputkan ovelta.
”No moro! Hei, tämmönen erikoinen tvälliin liittyvä juttu tuli mieleen; käyppä sinä nyt ammattilaisena kurkkaamassa tota. Se on tuolla aseputkan nurkassa se juttu.”
Varastomulkku lähti ilmeisen kiinnostuneena hiipimään kohti osoittamaani nurkaa.
”No mikäs mikäs…”
Itse vaihdoin sijaintini aseputkan ovelle.
”…Rotan paskaako siinä…”
Löin aseputkan oven kiinni ja salpasin oven isolla abloyn lukolla. Soittele sitten taas ensi syyskuussa. Minulle ei runkkarit vittuile.
Katsoin kelloa. Ei helvetti, ne komppaniasulkeiset alkoivat 10 minuuttia sitten. Juoksin sulkeiskentälle, mutta lopetin kaiken liikkumisen siihen paikkaan, kun kuulin Nortin karjaisun ”SENTO, TAAKS-PSTU!”
Nortti käänsi päänsä minun suuntaani varusmiesjoukon juostessa henkensä edestä karkuun. Nortti siirsi suikkaansa alemmas otsaansa ja rypisti kulmakarvojaan. Nyt olen kusessa.
Ylivääpeli istui minulta valtaamallaan työpisteellä kirjoittelemassa jotain vihkoonsa, välillä vilkuillen mietteliäänä ikkunasta ulos.
Itse jouduin siirtymään hajautetun työskentelyn pisteelle, eli joukkuevaraston tietokoneelle. Olin melkein saanut kalustoluettelot valmiiksi, kun joukkuevaraston ovi aukeaa. Nuori kandiluutnantti huikkaa ovenraosta ”tvälliltä käskettiin soittaa heti”. Ovi lävähti kiinni.
Menin toimistoon ja näppäilin lankapuhelimeen tvällin numeron.
”No niin, hyvä kun soittelit… Ne ois kuule nää kakstoista sun kuitilla olevaa ilmantorjuntakonekivääriä menossa tarkastettavaksi. Millä aikataululla saisit ne tänne meille?”
”Tä? Ei mulla ole mitään itkoja kuitilla?”
”Onhan.”
”No ei varmana ole!”
”Onhan. Kuitissa lukee, että olet nää ottanut kuitille viime syksynä”
”No en varmana ole!”
”No joo, kuitista puuttuu kyllä allekirjoitus… Jaa mutta odotappas… Täällä on tämmönen post-it -lappu, jossa lukee että… No ei tosta nimestä saa mitään selvää kun on niin hapertunut koko lappu, mutta ltn tai ylil Späkikgj tai joku on nää hakenut sun kuitille ja että sä allekirjoitat kuitin kun kerkeät. Eli kyllä nää vähän niinkun sun vastuullas on. Milloin pääsisit tuomaan ne itkot tänne meille?”
Jaaha, eli joku saatanan ruttakulli on taas mitään kysymättä vähän toteuttanut itseään ja päättänyt päästä helpommalla.
”No jos nyt tehdään niin, että te kun olette ne itkot sille luutnantti tai yliluutnantti Spänkiitille antaneet, niin…”
”Späkikgj”
”Tä?”
”Niin että lapussa lukee Späkikgj”
”Aha. No joka tapauksessa te otatte siihen Spänkiittiin ihan itse yhteyttä ja hoidatte asian?”
”Ei ole numeroa.”
”No onko se sun mielestä millä tapaa minun ongelmani?”
”Nää on sun kuitilla. Se on sun ongelmas!”
”No ei ole”
”VITTU! NE ITKOT TÄNNE HUOMISEKSI!”
Varastomulkku löi luurin korvaan.
Vasen silmäkulmani kramppasi, kun yritin niellä vitutustani. Huusin puhelimen luota toimistossa paikalla olleille ”Onko joku teistä hakenut toistakymmentä itkoa minun laskuuni tvälliltä viime syksynä ja missä ne on nyt?”
Syvä hiljaisuus. Joku naputtaa SAPia. Joku niistää. Hetken päästä sermin takaa kuuluu kyllästynyt huokaus ”Aseputkassa on jotain laatikoita… Kato sieltä…”
Menin yksikön aseputkaan ja siellä sain todeta, että kyllä, siellä on 12 itkk-laatikkoa. Avasin yhden laatikon. Ase näytti siltä, että sitä ei ole puhdistettu ainakaan vuoteen. Avasin aseen laatikon kannen. Syöttösilta ruosteessa. Suljin rauhallisesti aseputkan oven, lukiten itseni sisälle. Huusin yhtäsyöttöä, kunnes olin menettää tajuntani.
Menin takaisin toimistoon tinkaamaan itselleni jonkinlaista erikoiskomennusmiesosastoa puhdistamaan itkoja. Sotilaallisen otteen itsestään menettänyt opistoupseeriluutnantti virnuili vittumaiseen sävyyn; ”Varusmiehet lähtee lomille vartin päästä. Mutta vaihdetaan valvojanvuoroja siten, että oot tänään pataljoonan iltavalvoja niin mä otan sulta sitten joskus vuoron? Kerkeet kato sitten illalla itekses nopeesti ne jynssäämään.”
Tällä kertaa koko niskani kramppasi vitutuksesta.
Kamelin selkä katkesi. Kun muut olivat lähteneet töistä, menin yleisavaimella päällikön toimistoon, otin maton alta kassakaapin avaimen ja kassakaapista litran jaloviinapullon. Tästä tulee pitkä ilta.
Istuin hiljaa toimiston nurkassa. Oli aikainen aamu ja olin tottunut siihen, että saan touhuta rauhassa, kun muita ei vielä näy työmaalla. En tänään, sillä Nortti narskutti hampaitaan toimistossa, keskeisellä paikalla ja vittuili jokaisesta liikkeestäni. ”Josset lankkaa noita kenkiäs niin menee vesi läpi, saatanan puupää…”
Hoin ”kyllä herra ylivääpeli” -mantraa ja katsoin kelloa 10 sekunnin välein. Tulisi nyt edes kandit töihin, jotta tuo helvetin jäärä saisi jonkun muun kohteen patoutumiensa purkamiseen. Homma saikin jännän käänteen kun päällikkö asteli toimistoon. Päällikkö kaatoi kahvia paskaiseen MAASK-kuppiinsa ja mitään huomenia toivottamatta, aloitti; ”North, johdat ensi viikolla ampumaharjoituksessa partion hyökkäysammunnat. Odotan näkeväni valmiin ampumakäskyn ylihuomenna. Onnistuuko?”
”Voin luvata että onnistuu, her kapteeni…”
Ajattelin, että nyt on Nortin akan poika lirissä. Tuo saatanan tervaskanto on itse ampunut viimeksi varmaan silloin kun mosin-nagant oli kovaa huutoa ja laatinut ampumakäskyjä joskus Brežnevin syntymän aikaan. Haaveeni kaatuivat, kun päällikkö asteli pois kuraportaan toimistosta ja Nortti sanoi; ”Se on sit sellanen homma, että kessu raapasee huomiseksi aijjjjjvan saatanan hyvän ampumakäskyn aiheesta partion hyökkäysammunta. Kysyttävää?” No kysyttävää ei vissiin ollut, sillä hiimailin melko nopeasti pöytien alta oman tietokoneeni ääreen Nortin jaellessa kirosanoilla siiviteltyjä totuuksia hitaasta toiminnastani. Tämäkin päivä sai minut epäilemään uudistuneen rehdin ja raittiin elämäntyylini tekosyitä. Viimeistään siinä kohtaa alkoi viinahammas vihlomaan, kun ylivääpeli heitti minua peltimukilla. ”Haha, kummasta kuului isompi kumaus? Peltimukista vai kirveellä veistellystä puupäästä?” Vastasin, että ”Ai vittu!”, johon Nortti sulavasti vastasi, että ”Se on herra ylivääpeli eikä mikään vittu!”
Homma alkoi rauhoittumaan, kun kandit tulivat töihin. Tai siis ei todellakaan rauhoittunut, sillä tuo sekopää sai vaan lisää bensaa liekkiinsä, kun näki luutnantilla kengät, jotka olivat omakustanteiset. No, sainpahan tehdä rauhassa sitä ampumakäskyä… Tai näin luulin, kunnes luutnantti meni lausumaan Nortille taikasanat ”Olenhan sentään upseeri!” Tuossa kohtaa hautasin naamani kämmeniini. Mietein jo kuinka kandi kulkee pitkin pölyistä pihaa, Nortin sidottua sen köydellä jaloistaan vanhan dieselmersunsa vetokoukkuun. Tilanne kuitenkin rauhoittui sillä, että minä ja kandit siirsimme väliaikaisesti työpisteemme yksikön telttavarastoon.
Ampumakäskyn rustaaminen oli keskeytettävä, koska nimeni oli merkitty viikko-ohjelmassa kohtaan ”maastolounas”. Mitä helvettiä, oikeasti? Ukot ovat olleet palveluksessa kohta kolme kuukautta ja edelleen tarvitaan kapiukko vahtimaan, etteivät ne tukehdu pakin kanteen… Menin yksikön takamaastoon katsomaan, kuinka äijät kauhovat mokkoa pakeista. Huomioni kiinnittyi yhteen pöntöllä norkoilleeseen jakomieheen. Kyseinen ukko kauhoi jakohaarukalla lauantaimakkarasiivuja suuhunsa.
”Mitä helvettiä teet?” -kysyin.
”Jaan ruokaa! …herra kersantti…*mumsmums*”
”Siis jaat ruokaa ja syöt itse samalla haarukalla?”
”Ei se koske huuliin tää haarukka… *mumsmums*”
”Jaha… Sit se on just niin… Miksi pidät auki tuota soppapönttöä? Siellä muhii kohta bakteerit ja sitten ollaan koko porukka paskataudissa!”
”Eiku mä pidän ton kannen tolleen vähän auki, et ku tarvii jakaa ni sit on nopeesti kauha ottamassa soppaa sieltä. Mä oon tällee höpötillään siis!”
”Höpötillään?”
”Ni. Höpötillään”
”Höpötillään.”
”Höpötillään juu.”
Olin taas aivan valmis. Siirryin sisälle ja uskaltauduin ihan toimistoon asti. Nortti oli lähtenyt syömään ja menin työpisteelleni, jonka Nortti on tavannut vallata. Työpisteelläni oli mustakantinen vihko, jossa oli paljon kaunokirjoituksella rustattua tekstiä. Runoja. Nortin käsiala. Runoja. Nortti. Runoja. Sanoinko jo, että siinä vihossa oli Nortin käsialalla kirjoitettuja rakkausrunoja? Runoja. Nortti.
Isken sitä miestä vielä maksankärkeen.
Pirun nätti aamu.
Oli ilmeisesti kytkin alkanut luistamaan turhan paljon, kun pataljoonan komentaja määräsi pitämään kaikki vuosilomapäivät putkeen, suunnitelmasta poiketen ja kesken koulutuskauden. Hankin loman aikana uuden vuokrakämpän. Ihan vain vittuillekseni, tiputin juoppo-Arin postiluukusta ’Olen muuttanut’ -postikortin, jonka uusi osoite -kohtaan kirjoitin pelkästään nimeni.
Fillaroin vihellellen töihin ja parkkeeraan sotilaspolkupyöräni yksikön telineeseen. Yksikön päätyyn oli parkkeerattu 70-luvun mersu, jota ihailin hetken aikaa, ennen kuin jatkoin kävelyä kohti toimistoa. Huomasin, että toimiston ovi on lukossa; olen siis ensimmäisenä työmaalla ja hommani on keittää reilu määrä kahvia myöhemmin tuleville. Avaan toimiston oven. Toimistossa on pilkkopimeää, toisin kuin kesällä, jolloin aamu-aurinko puskee läpi sälekaihtimien. Räpsäytän valot päälle.
”Kuka kulkee?” -Kuuluu pimeydestä, toimiston loisteputkilamppujen vasta heräillessä. Pelästyn aivan saatanasti, koska en tunnista kysyjän ääntä.
”KYSYIN ETTÄ KUKA KULKEE!”
Aiemmin pelästyin, koska luulin saapuvani tyhjään toimistoon, mutta nyt alkoi jo oikeasti nousemaan niskavillat pystyyn…
”No… kessu tässä… kuka siellä?”
Samalla loisteputkilamput heräsivät ja edessäni istui aivan saatanan vihaisen näköinen äijä, yllään m91 moottoripyörälähetin takki sekä suikka, jalkaväen vihreällä raidalla. Arvomerkkinsä olivat sen verran aikaa nähneet, etten tiennyt, onko kyseessä majuri vai vääpeli.
”No mitä helvettiä? Hommahan menee niin, että sinä tulet tuohon kolmen askeleen päähän, esittäydyt, ja sitten taas katotaan että miten edetään!!”
Kävelin kolmen askeleen päähän. Oli sellanen outo fiilis, tiettekö, ikään kuin oltaisiin jossain armeijassa tai jotain…
”Herra…” Tuijotin kulahtanutta arvomerkkiä. Se oli kankainen ja jaettu varmaan joskus pula-aikana.
”Noni, loppuu se saatanan pokkurointi! Laitetaas kahvit tippumaan!”
Jäin niille aloilleni seisomaan. Kyseinen ukko alkoi laskemaan kahvinpuruja keittimeen. Mietein, että soitanko vartiostoon vaiko kenties päällikölle.
”yks… No niin… kaks… se on kattos sillä lailla… kolme…”
Äijä laski ääneen kahvinpurukauhojen määrää.
”…neljä… Minä olen yliviäpel North… viis… ja aloitan tänään… kuus… joukkueen kouluttajana… seittemä… tässä yksikössä… kaheksa… Riittääkö?”
”Niin siis ylivääpeli joukkueen kouluttajana?”
”NO EN MINÄ VITTU SITÄ KYSYNYT, VAAN KAHVINPURUN MÄÄRÄÄ TÄYTEEN PANNUUN SAATANAN VATIPÄÄ!”
”Riittää”
Nielaisin.
Päässäni raksutti aivan helvetisti. Tuttu nimi, tuttu hiippakunta… Mieleeni palasivat tornihuhut eräästä hullusta jalkaväkikouluttajasta, joka sittemmin oli siirretty johonkin huoltovarikolle huilaamaan. Samaisesta miehestä liikkui aikoinaan huhu, että oli voittanut lapin sodan yksinään, ollut mukana suunnittelemassa m62-maastokuviota, veti Alpo Rusia turpaan vuonna -72, on se vartiopäällikkö, jonka luoti on edelleen muken katossa, haistatteli julkisesti Elisabeth Rehnille 90-luvun alussa, veti sotilaspoliiseille henkilön etsintää jossa vietti 3 vuorokautta suohaudassa koiranputki snorkelinaan, oli ottamassa kiinni Mika Murasta ja sokerina pohjalla, on Liettualaissyntyinen ja ennen Suomen kansalaisuuttaan, palveli Ranskan muukalaislegioonassa 15 vuotta ja on innoittanut Reino Lehväslaihoa romaaneissaan.
Nimi ainakin täsmää. Tosin, Ylivääp Northin liikanimi ”Nortti” ei johdu sukunimestään, vaan siitä että on huhujen mukaan polttanut punaista norttia kolme askia päivässä, siitä asti kun sitä on Suomessa myyty.
Vittu. On siinä miehellä ikää.
Toimiston ovi aukeaa ja päällikkö astuu sisään silmät edelleen unesta umpeen muurautuneina. Ylivääpeli ottaa suikan päästään ja astelee päällikön eteen ”Herra kapteeni, ylivääpeli North, valmiina palvelukseen. Kahvit laitoin tippumaan, kun tuo kessun paska ei siihen kyennyt!”
Päällikkö katsoi minua kysyvä ilme kasvoillaan. Itse taas mietein, että eikö ylivääpeli itse saanut valoja syttymään, vai miksi se sitten pimeässä istui. Päätin kuitenkin olla hiljaa ja nyökytellä puoli-myöntyvästi.
Päällikön perässä toimistoon astuivat nuoret kandiluutnantit, jotka ylivääpeli maanitteli hetkessä ulos toimistosta, toisen toki ensin tulostinpöydän alta kiertäen.
Sillävälin kun pidin joukkueelle sulkeisia, oli ylivääpeli tahdikkaasti vallannut työpöytäni, ajaen samalla kandiluutnantit näkösältään.
Oli pakko marssia päällikön toimistoon pyytämään selvitystä tälle sekoilulle. Sanasta sanaan vastaus:
”Heiii… Äläs nyt. Se on kattos kokenut kaveri ja siitä tulee sun aisapari. Se on sillä takuupalkallaan maksimissaan sen kaksvuotta kato täs. Niin se on hyvä et saat semmosen kokeneen menttoorin tuohon näyttämään että miten hommat voi hoitaa.”
Joukkueen johtajan virkaa hoitanut kandi makasi ynnykässä pukuhuoneen perällä, koska ei enää halunnut tulla toimistoon. Jos en olisi raitis mies, ottaisin nyt kunnon kännin.
jatkuu…
Vihdoin peruskoulutuskausi on ohi, aliupseerikurssille on valittu yksikön ”parhaat” taistelijat ja kohta pääsee tekemään vähän mielekkäämpiä töitä. Kahdeksan viikkoa on opetettu miten kengännauhat solmitaan, peti pedataan ja muuta helvetin tärkeätä. Ei tarvitse enää tehdä yhtään viikko-ohjelmaa tai läpivientiä, kaiken hoitaa tuo maisterivaiheen juuri loppuun suorittanut yliluutnantti joka kuvaa kurssin johtajaa, itse saan vain katsoa yhden joukkueen perään ja hoitaa sen koulutusta. Passatti parkkiin yksikön päätyyn ja kohti omaa yksikköä.
Pääsen melkein sisään yksikön ovesta kun naapuriyksikössä töissä oleva kurssikaverini huomaa minut.
”Hei kurssiveli!!! Miten menee?”
”Huomenta! (siinä se meidän Jalmari on, koko kurssin ehdottomasti huonoin, asuu vieläkin äitinsä kanssa ja lähinnä viettää vapaa-aikansa omassa huoneessaan)”
”Mites teidän yksikössä on AU-kurssi lähtenyt käyntiin? Meillä on tosi hyvää ainesta saatu kurssille.”
”Ihan hyvinhän tuo menee, perusjuttuja. (lähtisi nyt pois, en jaksaisi kuunnella hetkeäkään)”
”Kuulemma se teidän kessu yritti polttaa meidän talon, äiti sanoi että oli kiroillut kovin ja sytyttänyt sitten kännissä talon palamaan.”
”Vai niin on käynyt? En ole kuullutkaan.” (totta kai olen kuullut, kessu oli TAAS tehnyt naapurin juopon kanssa omia sähkökytkentöjä, tällä kertaa ne vaan kohdistuivat asuntoon ei autoon… se on varmaan ihan vähän tyhmä tai jotain)
”Niin se teki, äitee tiesi asiasta kaiken. Se on paha tuo viinapiru, äiti aina sanoo niin.”
”Niinhän se on.” (voi luoja mikä ukko, yrittäisi nyt edes hiukan päästä oman elämän makuun)
”Äiti on aikaisemminkin kuullut kun se kännissä siellä riehuu ja kiroilee.”
”Jaaha, vai niin on kuullut?” (Varusmiehiä lähestyy oikealta, nyt on pakko äkkiä päästä pois tilanteesta ettei minua yhdistetä mitenkään tähän ukkoon)
”Kyllä, äiti kuulee kun se siellä kiroilee.”
”Mutta nyt pitää mennä, koulutus alkaa kohta, moi!!”
Liukenen nopeasti paikalta omaan yksikköön ja menen alakerran kouluttajien huoneeseen. Sytytän valot ja laitan kahvin tippumaan, olen taas tapani mukaan ensimmäisenä töissä. Siirtyessäni peremmälle kouluttajien huoneeseen vanhan viinan haju alkaa tuntua melko voimakkaana. Sytytän perimmäiset valot ja huomaan jonkun koteloituneen makuupussiin minun kenttäsängyssäni
”Oi saatana, mitä helvettiä!! Mitäshh kello on?”
”Kessu jumalauta, makaatko sä täällä ympäri kännissä?”
”Mulla on kämpän kanssa pikku onghelma… oli pakko tulla tänne…”
Otan kessun makuupussista tukevan otteen ja pistän sen nukkumaan vessaan ja kiinnitän oveen lapun ”epäkunnossa”. Tuuletan kouluttajien huoneen ennen kuin nihilisti päällikkö tai yli-innokas varapäällikkö huomaavat mitään. Istun työpisteeni eteen nauttimaan rauhassa aamukahvia.
Pikkuhiljaa muita kapiaisia alkaa saapumaan töihin, päällikkö ottaa vain kahvin ja painuu omaan toimistoon, varapäällikkö kyselee jonkin aikaa tyhmiä koulutuksista ja häipyy myös yläkertaan. Sitten tulevat paikalle nuo kaksi sliipattua arvomerkkejään hipelöivää kandia, en voi varmaksi sanoa mutta uskon että noiden kahden ystävyys on melkoisen ”syvällistä” sorttia. Kyllä ne nyt työnsä hoitaa, mutta koen silti melkoisia väristyksiä joka kerta kun näen tuon kaksikon yhdessä. Sitten saapuu uusi kurssin johtaja, tyypillinen upseeri, kauluspaita aina päällä ja viimeisen päälle lankatut kengät. Katsotaan miten tuon kanssa kurssi vielä etenee, on se nyt toistaiseksi saanut jotakin aikaan, mutta aika pihalla tuntuu olevan yksikön toiminnasta. Miksi ihmeessä jokainen avoin virka pitää täyttää yksikön ulkopuolelta???
Ja lopuksi tulee TURVO, lasken vain päiviä milloin tuon sankarin pesti loppuu. Kunpa kessu olisi unohtanut sen turvatilaan muutaman päivän pidemmäksi aikaa… Onneksi sain kaikki suostuteltua siihen, että Turvo katsoo huollon perään. Nyt sillä kenttäkeitinkoulutuksien, kaluston noutojen ja ruuan tekemisen kanssa niin kiire että pysyy pois jaloista.
”Huomenta hra luutnantti”
”Huomenta Turvo, onko kenttäkeittimen muonajutut kunnossa? Onko puurot tulilla?”
”Kyllä on hra luutnantti, en vain täysin ymmärrä miksi joka päivä on ruoka keittimeltä vaikka emme ole harjoituksessa?”
”Se on hyvää harjoitusta muonitusryhmälle ja niin saadaan koulutus sujuvammaksi kun ei tarvitse noudattaa niin orjallisesti ruoka-aikoja. Menette varmaan hakemaan elintarvikkeet nyt aamulla ja sitten takapihalle kokkaamaan?”
”Kyllä hra luutnantti, 10 minuutin päästä on nouto.”
Mahtavaa!! Turvo viettää päivät siellä, saan rauhassa kouluttaa omaa joukkuetta ja kandit saavat hoitaa omansa. Kessusta ei varmaan ole tänään tekemään mitään, mutta eiköhän tämä päivä pärjätä.
”Hei luutnantti, oletkos kattonut viikko-ohjelman?”
”Kyllä minä sen vilkaisin, näytti olevan yleistä AUK:n ensimmäisten viikkojen oppitunteja.” (Mikähän uudella kurssin johtajalla nyt on mielessä?)
”Siinä on kuule ne turvallisuuspolitiikan oppitunnit ja en ehdikään pitää niitä kun on tuo AUK:n palaveri, sano kessulle että pitää sen.”
”Kessulle? Kyllä uusista kandeista voi jompi kumpi sen pitää.” (kessu ei taida olla siinä kunnossa että pystyy pitelemään edes omaa penistään)
”Ei onnistu, saatte tulla kandien kanssa mukaan palaveriin. Kandit saavat oppia ja sinä voit vanhana kouluttajana olla paikalla jos siellä tulee jotain virheitä.”
”Vai niin… mihin aikaan se olikaan?”
”klo 0900 ja oppitunti alkaa samaan aikaan.”
”Asia selvä, hoidan tiedon kessulle.” (voi perkele, miten saan kessun oppituntikuntoon 45:ssä minuutissa???)
Otan yksikön kaapista pullon jormaa, joka on jäänyt viime saunaillasta ja syöksyn alakerran vessaan. Otan makuupussissa makaavan kessun olalle ja menen henkilökunnan suihkutilaan. Kessu suihkun alle ja jääkylmä vesi valumaan.
”Aaarggghhh mitä vittua… saatanan kylmää vettä… Tapan sut mulkku!”
Kessu repii makuupussin auki ja ryntää vettä valuvana pukuhuoneen lattialle. Nostan kessun tukasta istumaan, tukin sieraimet puristamalla ja käännän suun auki. Jormapullo kessun huulille ja rivakka kaato. Kessu imee jormaa kuin pieni lapsi tuttipulloa ja pian on desin verran nestettä mennyt alas. Nostan pullon pois kessun huulilta ja väri alkaa palata kessun poskille. Nostan kessun pystyyn ja heitän sille pyyhkeen.
”Kuivaa ittes ja pistä vaatteet päälle. 30 minuutin päästä sulla alkaa oppitunti.”
”Mikäsh vitun oppitunti, ei tänään ollut sellashta…”
”Turpo 1 oppilaille, kurssin johtaja käski sun pitää sen. Nyt pue ja ota kuppi mustaa kahvia mukaan”
Kävelen kessun kanssa luokkaan, kirjaudun koneelle kessun kortilla ja haen turpon oppitunnit valmiiksi.
”Nyt pidät nämä oppitunnit, luet vaan mitä dioissa lukee ja et anna niiden kysyä mitään!”
”Mjuumhh… anna vielä pieni naukku niin kyllä se tästä”
Kaadan vielä hiukan jormaa kessun kahvin sekaan ja jätän pöydän reunalle askin sisua. Kessu jää luokaan siemailemaan jorman sekaista kahvia ja itse lähden palaveriin… Kunhan päällikkö ei tule luokkaan niin kai se hyvin menee…
En saanut koko yönä unta, sillä sain illalla mahtavan ajatuksen hahmotellessani paperille tulevaa manaaja-toiminimeäni. Päätin marssia heti aamulla elektroniikkavarastolle kuittaamaan itsellen 23 kilowatin voimakoneen ja samassa rytäkässä irtisanon sähkösopimuksen. Siinäpähän sitten ovat puun ja kuoren välissä, sähkölaitoksen koopat, saatana. Kova kovaa vasten, teen mitä haluan ja minähän en ole riippuvainen mistään vitun sähkönjakelusta. Mahtiajatukseni ei ollut yksistään tässä, vaan koska tuolla 23kw myllyllä saisi sähköistettyä vaikka kerrostalon, päätin alkaa myymään siitä sähköä naapureillekin. Miksei kukaan ole aiemmin tätä keksinyt? Minä olen jumalauta nero.
Elektroniikkavarastolla myytiin kuitenkin eioota. Kaikki isommat voimakoneet ovat millogilla jossain vitunaikaisessa vuositarkastuksessa, koska niille ei ole käyttöä p-kaudella. Vittu mitä paskaa. Sain kuitenkin neuvoteltua itselleni 1,4kw hondan voimakoneen. Tuolla ei tosin tuoteta sähköä ihan myyntiin asti, eli kaikki hienot suunnitelmani menivät taas päin persettä. Minkä vitun takia kaikki hommat kusee ja päistää aina, siis aina, niin perkeleesti?
Yksikössä olisi ollut SAP-hommia aina ikuisuuteen asti, mutta olin kuitenkin liian tohkeissani voimakoneesta ja kohta kämpässäni olevista sähköistä, että olisin pilannut fiilistäni tekemällä töitä. Vein voimakoneen pihalleni, levitin jatkojohton voimakoneelta ikkanassa olevan pahvin läpi olohuoneeseen ja iskin kahvinkeittimen kiinni johtoon. Se toimii. Voimakoneen pörinä tosin saanee minut hulluksi. Kaivoin siis nurmikolle kuopan ja asetin voimakoneen sinne. Päälle vielä koivuvanerilevy ja avot; korviahivelevä hiljaisuus. Jaa, voimakone olikin sammunut. Nyppäsin koneen uudelleen käyntiin. Hiljaisuus ei enää ollut tilannetta kuvaava termi. Ja tuo paska ei jaksa siis käydä, kun siitä otetaan sähköä yhteen kahvinkeittimeen. Aivan sama. Jätin paskamasiinan kuoppaansa huutamaan ja lähdin vittuuntuneena töihin.
Hakkasin sormet verillä SAPia koko päivän, kuten jokaisen itseäänkunnioittavan sotilaan kuuluukin.
Palasin kohti itsemurhayksiötäni. Pihalla oli palokunta, poliisi, taloyhtiö-mulkku, paikallislehden toimittaja sekä valokuvaaja ja juoppo-Ari.
Palomiehet hääräsivät kämpässäni, poliisi tutki hiiltynyttä voimakonetta, toimittaja haastatteli toista poliisia, taloyhtiö-mulkku juoksi aivan saatanan kiukkuisen näköisenä minua kohti, juoppo-Ari joi viinaa ja neuvoi poliisia työssään ja toimittaja osoitti minua sormella samalla huutaen nauraen valokuvaajalleen ”No ni, no ni, ota kuva tosta idiootista!”
Tein fillarilla täyskäännöksen vasempaan ja lähdin polkemaan pois.
Ari huusi vielä perään ”Ei se maailma kato tähän kaadu, sähän voit aina tulla mun luo asumaan.”
Minua ei enää edes kiinnosta tietää tapahtumien kulkua.
Yritin keittää kunnon hyvät kahvit. Näin vapaapäivänä on hyvä nukkua puoleenpäivään asti ja kerätä energiaa, koko päivä tulee kuitenkin häärättyä kaikenmoista. Vaan enpä tosiaan ajatellut, että kun sähköt on toista päivää poikki, ei kahvinkeitin varsinaisesti suostu toimimaan. Soittaisin taloyhtiörunkkarille haukkuakseni sen, jos kännykän akku ei olisi loppunut jo edellisenä iltana. Ainoa sähkövimpain, joka toistaiseksi toimii, on löytämäni paska taskulamppu, joka on ihan pätevä varuste pimeässä kämpässä. Kämpässä voisi olla näin päiväsaikaan valoisaakin, jos huoltomies olisi saanut aikaiseksi asentaa minulle uuden ikkunan. Tuo pahvi kun ei päästä lävitseen valoa. Nyt on saatana pakko tapahtua jotain eteenpäin vieviä asioita. Menen lainaamaan kännykkää naapurin juopolta.
Aikani ovea koputeltuani, tulen melko varmaksi, ettei Ari aio avata ovea. Ari on tyylilleen uskollinen ukko, hän ei ole hankkinut verhoja, toisin kuin minä. Ikkunasta katsottuani, huomaan Arin makaavan olohuoneen lattialla. Jotenkin oudosti se siellä liikehtii, ikään kuin nykien. Hetken ihmeteltyäni naapurin juopon touhua, koputan ikkunaan.
”Nyt loppu se runkkaaminen, avaa ovi! Minä täällä!”
Ei elettäkään. Nykiminen vain jatkuu. Katselin nykivää Aria hetken mietteliäänä. Sillä taitaa olla joku hätänä. Koska hänen ovensa oli lukossa, päätin tehdä johtajatason ratkaisun. Heitin pihalaatan ikkunasta läpi. Tavallaan koin jonkinlaista sisäistä tyydytystä kun naapurin juopon ikkuna sälähti tuhannen pillun päreiksi. No, ei auta jäädä nauttimaan lasinsiruista. Astun ikkunasta sisään ja menen Arin luo.
”Ari, onko joku hätänä?”
”Khhhhäärrggggghhhh…”
Ari nyki selällään lattialla ja korisi. Hänen suupielissään oli vatkaantuneesta kuolasta johtuen jäniksen kokoinen vaahtopallo. Silmät olivat kääntyneet ympäri. Koitin ravistella sitä hereille, mutta ei mitään vaikutusta. Koitin lyödä Aria mahaan, josko se siitä tokenisi. Latasin oikealla koukulla hyvän napakan iskun pallean alapuolelle. En ole varma että pahensiko se vain asioita, sillä miehelle turahti hajusta päätellen paskat housuun ja nykiminen loppui. Nyt se vain makasi selällään tolkku poissa. Ainakin se hengittää, siitä ei voi erehtyä. Naamallaan ollut vaahtopallo imeytyi aina sisäänhengittäessä suun syövereihin ja uloshengittäessä pallero nousi takaisin naamalle kuplimaan. Päätin ikuistaa herkän hetken Arin älypuhelimella. Ari oli ottanut kalliin älypuhelimen ja 4G-liittymän kolmen vuoden kytkykauppana, huokeaan 54e kuukausihintaan, koska puhelinmyyjä oli väittänyt Arille, että tälläinen tilaisuus ei tule toistumaan ja että diili on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Mies on täysi idiootti.
Kuvasin lyhyen 2 minuutin pätkän vaahtospektaakkelista, kunnes Ari yhtäkkiä heräsi. Mies ei itse muistanut mitään nykimisestään, vaan syytti minua, siis minua, kusipääksi, kun olin rikkonut hänen ikkunansa. Kesti tovi ennen kuin sain Arin uskomaan, että joku beelsebuupi tai muu demoni oli hänet riivannut ja minä hänet sitten pelastin napakalla iskulla vatsaan.
”Ai jaa? Noh, hyvä kun tulit sitten. Näin me toisiamme autetaan vuorotellen. Sinä autoit tänään ja minä autoin eilen. Hieno homma.”
Joo, hieno homma. Ainoa vaan että kun mulkku-Ari meni ikkunastani läpi, minulla ei ollut mitään hätää ja se tyhjensi pakastimesta viinat.
Ilmeisesti myös taloyhtiömarakatilla oli vapaapäivä, koska se ei vastannut kun soitin. Vietin loppupäivän omassa kämpässäni. Istuin sohvalla pilkkopimeässä, koska ei ollut mitään tekemistä. Suunnittelin ryhtyväni ammattimanaajaksi. Noin niinkun lisätienestit mielessä sivubisneksenä.
Fillaroin töistä kohti itsemurhayksiötäni. Kotipihaan päästyäni, huomaan sen kämppäni ainoan ikkunan olevan rikki. Vain muutama päivä sitten hankkimani marimekon kukkakuosinen verho liehui tuulessa. Tupakeittiön lattialla on pihalaatta. Astelen ikkunasta sisään ja huomaan kuraiset kengänjäljet, jotka johtavat jääkaapille. Jääkaapin ovessa on lappu.
Saatanan juopot, eikö millään ole mitään rajaa? Nuo viinat oli tarkoitettu juotavaksi, eikä suinkaan naapurin juopon kännin ylläpitämiseksi…
Nikkaroin pahvista ikkunankorvikkeen ja soitin isännöitsijälle.
-Haloo?
-Mulla meni ikkuna paskaksi tässä 3b:ssa, vissiin joku isompi lintu lensi päin. Pöllö tai joku.
-Sulla on huhti- ja toukokuun vuokrat perässä!
-Kyllä mä ne maksoin!
-Et varmana maksanut!
-Maksoin saatana!
-Milloin olet muka maksanut huhti- ja toukokuun vuokran?
-Toukokuun lopussa!
-Tää ei ole jumalauta ensimmäinen kerta kun jäis vuokrat perään!
-AIVAN VARMASTI ON MAKSETTU VITTU REVIN SULTA PÄÄN IRTI JOS MÖLYÄT VIELÄ HUHTI- JA TOUKOKUUN VUOKRISTA!
-NO ONKO VARMA KANS ETTÄ NE ON MAKSETTU JUMALAUTA?!
-NO ON MAKSETTU!
-No niin… Jos on kerran maksettu niin turhaan tässä kinataan.
-Hyvä. Pystytkö vaihtamaan mulle uuden ikkunan, mielellään asap?
-Pystyn, vaan en vaihda. Kesäpoika näki nurmikkoa leikatessaan kun 3a:n mulkku moukaroi sun ikkunas paskaksi pihalaatalla. TAAS. Se maksaa sun ikkunas, tai sitten sä maksat sun ikkunas.
-Kiitos, kuulemiin.
Voi vittujen kevät. No, jos jotain positiivista oikein etsimällä etsitään, niin sainpahan pari viikkoa armon aikaa huhti- ja toukokuun vuokrien suhteen. Vitun taloyhtiömarakatti, maksan kun jaksan.
Kämpässä vallitsi hyvin Kaurismäkeläinen tunnelma. Tiskit mätänivät tiskialtaassa, kämpän ainoalla pöydällä oli Arin jäljiltä tyhjiä viinapulloja sekä tupakantumppeja ja kämppää valaisi vain katosta killuva hehkulamppu, jonka ympärillä ei todellakaan ollut varjostinta. Aivan sama. Suihkun kautta kaljakauppaan.
Suihkuttelin kaikessa rauhassa, kun koko kämppä pimeni. Valaistuksen sulake irtisanoutui, tai sitten tuli sähkökatko. En löytänyt pyyhettä, joten tepastelin alasti käsikopelolla kohti eteistä ja sulakekaappia.
Kännykkä soi. Tuon vanhan nokialaisen näytössä palaa taustavalo, joka juuri ja juuri erottuu pimeydessä. Tuntematon numero.
-Haloo?
Vastapäässä kuuluu vanhan rouvashenkilön ääni.
-Jaa jaa haloo haloo! Kuuluuko, onko siellä joku?
-Joo, haloo?
-No hyvä. Sellaista minä nyt vaan että sinun pitää poika lopettaa se kirosanojen viljeleminen nyt justiinsa kuule!
-Kiroilu?
-Niin niin, kiroilun pitää nyt loppua. Käskin kuule tuon meidän Jalmarin (nimi muutettu) siivota huoneensa ja se vaan kirosi ja pärräsi ja meni kuule taas sinne huoneeseensa omiin oloihinsa.
En ikinä muista komppanian varusmiesten etunimiä, mutta luulisi parikymppisen miehen kuulleen kirosanoja jo ennen palvelukseen astumistaan.
-Jalmari?
-Niin, meidän Jalmari. Jalmari on myös siellä sotaväessä. On ihan kuules upseeri, kävi upseerikoulut ja on opistoupseeri.
-Haha, mitä vittua?
-NO NYT! Nyt siistit sen suusi! Selkäsaunan tarvitsisit.
-Anteeksi.
-Perunoitaankaan se ei loppuun syönyt ja tuolla se huoneessaan kuuntelee jotain mölymusiikkia ja lukee illat pitkät niitä aliupseerisivuja interneteistä.
Löin luurin korvaan. Vittuun Kaurismäet, jos tämä olisi elokuva, niin nyt sukellettaisiin todella himmeisiin vesiin… Seison munasillani säkkipimeässä kämpässä, jossa haisee mädäntyvä tiskiallas, ja jonka ikkunalasi on korvattu pahvilla ja minä puhun puhelimessa vanhempiensa luona asuvan opistoupseerin äidille, joka selittää totaalisen sekavia poikansa internet-käyttäytymisestä. Mistä vitusta nää hullut saavat aina mun numeron. Miksi aina minä?
Jatkoin käsikopelolla matkaani kohti eteistä. Tässä on eteisen ovi.
Vaan eipä ollut. Kompastuin kämppäni ainoan ikkunan alakarmeihin ja kaaduin pahvien lävitse etupihan nurmikolle. Miksi helvetissä ikkuna on pitänyt laittaa noin alas? Vitun arkkitehdit. Jos urani kohokohta olisi suunnitella rivitaloja kapiaisille, tekisin näyttävän harakirin esimerkiksi sukeltamalla pihakaivoon.
Makasin alasti, perse taivasta kohden, etupihan nurmikolla. Viereisellä kevyenliikenteenväylällä alkoi lapsi itkemään minut nähtyään. Lapsen seurassa ollut isoäiti peitti äkkiä lapsen silmät kämmenellään.
”Alma, älä katso, mennään pois”
Kaikki menee taas ihan putkeen.
Harjoitus meni niin kuin meni… Valonvahvistinta ei sitten tarvittukaan ja valopistoolikoulutuksesta tuli sanomista. Oli kuulemma se ”paukuttelu” häirinnyt metsään vaivautuneen päällikön unia. Harmi. Ensikerralla herätän sen PKM:lla. Vitun sulkahattu. Aivan sama; nämä aiheet keritään kouluttamaan pojille sitten E- ja J-kaudella kun prinssit eivät ole hiekoittamassa tietä.
Mutta itse asiaan… Kokelaalle käskemäni valopistoolien huoltaminen oli mennyt reisille ja vietinkin siis perjantaitani jynssäten ko. luikkujen piippuja öljyllä ja räteillä. Vitun valopistoolit. Jos kyseisen koulutuksen olisi pitänyt sulkahattu, olisi varuspoikien lomat peruttu, koska valopistooleiden piippuihin oli jäänyt karstaa. Mutta ei nyt. Totta kai poikien pitää lomille päästä, ja kessu senkun hinkuttaa piippuja puhtaiksi. Kädet käy kuin ämpärinpesijällä. Saatanan saatana, vittu mitä paskaa.
Kirosin jopa ääneen tuntemuksiani. ”Vittu saatana, kunpa pääsis jo kursseille. MAASKille… Saisi peruskoulutuksen ja pirusti oikeuksia… Työmaalla arvostettaisiin minua enemmän ihmisenä ja sotilaana. Saisin sieltä varmasti eväät toimia kuin oikea ammattisotilas. Pääsisi näistä kahleista eroon…”
En tiennyt että perusyksikkömme vääpeli oli töissä tähän aikaan, mutta ilmeisesti se kuuli äskeisen, sillä se nauroi suhteellisen kovaäänistä tekonaurua käytävällä. Se on varmaan oikeasti hullu. Tai ainakin mitä olen siitä juttuja kuullut niin sen pitää olla hullu. Mukava mies, mutta sillä on jotenkin kyyninen asenne aliupseerikoulutukseen. Kuten on noilla vanhoilla opistoupseereillakin. Enkä siis puhu siitä lihavasta ja gonahtaneesta; se ei varmaan edes käynyt mitään koulua.
Seuraavana aamuna lähdin palauttamaan valopistooleita, valonvahvistinta sekä aiemmin kuittaamaani aimpointtia varastolle.
Nojailin tiskiin, ja kohta varastomulkku saapuikin.
-Mitä sä haluut?
-Palauttaisin nää
-HHHSSSSSÄÄÄHHHHH… On meinaan aika moiset karstat näissä piipuissa!
-Mitä vittua? Hinkkasin niitä koko viikonlopun! Hyvä että on koko piippua jäljellä!
-Ei ei ei ei kato kun ei sulla selkeesti koulutus riitä näihin hommiin. Pitäs olla joka yksikössä yks varastomies hoitamassa nää hommat.
-No vittu. Sähän siitä palkan saat, ens kerralla palautan paskasena niin saa itse kuningas kultaisella mulkullaan hoonata ne vitun piiput, hä?
-Vittuiletko?
-Sit olis tää wildbig…
-Ai ai ai ai, on kyllä jäänyt huoltamatta koko laitos perkele… sormenjälkiä okuläärissä, rasvaa kierteissä, ei vittu; uusiks menee!
-Katohan nyt! Koko paskaa ei edes käytetty, ne on varastorasvoja ja sun omista paskasista näpeistäs tulleita sormenjälkiä!
-Ja onkos siinä vielä aimpointti? Ai ai ai ai että on kyllä huonossa kunnossa! Missä sä oot tätä oikeen ryvettänyt?
-No oli aseessa kiinni ja oli tarkotus käydä ampumassa, MUTTA EN SITTEN KERINNYT AMPUMAAN, ELI ON VÄHÄN NIINKUN VARASTORASVOISSA
-Juu ei kyllä, pistän naamas muistiin, sä et saa enää mitään
-Kiitos
Vitun marakatti. Tiskin takana oli vinot pinot aimpointteja, valopistooleita ja pimeänäkölaitteita sekä varastorasvaa. Olen varma että tänäkin iltana varastoapina odottaa että tväl-varasto on tyhjä työntekijöistä, kierähtää 200-litran vaseliinipöntössä ja onanoi koko yön katsellen hyllyissä olevaa tavaraa.
Kohta on iso sotaharjoitus, kirjoitan lisää kun se on ohi.
Ainahan sitä sanotaan, että varusmieskouluttaja on kusipää, mutta tuota puolitotuutta viljelevä ei ole varmaan ikinä asioinut intin varastoilla.
Oli taisteluharjoituksen ensimmäisen päivän aamu. Vihdoinkin. Tästä kolmen päivän sekoilusta saa juuri sen verran korvausta, että saan maksettua itsemurhayksiöni vuokran. Perkeleen itsemurhayksiö. Neljä seinää, mikro, kahvinkeitin, natiseva sänky ja televisio. Kaikki vaatekaapit ovat täynnä tyhjiä pulloja. Jos oikein innostuisin, niin ostaisin jotkut verhot ikkunaan… Todella pieneen ikkunaan. Mikään ei vituta enempää, kuin kesäisenä aamuyönä ikkunaan koputtava naapurin juoppo. Jos olisi verhot, niin voisin esittää että en ole kotona. Nyt se pystyy kyttäämään suoraan ikkunasta sisään ja mun on käytännössä pakko aina antaa sille se vergipullo jota se on vailla. Joo, taidan ostaa verhot.
Joka tapauksessa; lähdin kohti varastorakennusta kuittaakseni kolme valopistoolia sekä yhden valonvahvistimen taisteluharjoitukseen. Alokkaille pitäisi kouluttaa pimeätoiminnan valmisteluja. Astuin sisään varastoon. Vittu että on ankeeta. Harmaita seiniä ja harmaita varastomulkkujen naamoja. Menin nojailemaan tiskille. Paikalle saapui asiakaspalvelun ammattilainen.
-No mitä sä nyt haluut?
-Joo, päivää vaan. Kolme valopistoolia tarvis saada
-Mitä sä niillä teet?
-No ammuskelen jumalauta kännissä kattoon. Mitä sä luulet että mä niillä teen?
-Alkaa kuule valopistoolit olemaan vähissä
-No jos nyt silti antaisit niitä kolme?
-Ei tää ole mikään saatanan prisma, mistä tullaan ja haetaan!
-Olen elänyt siinä käsityksessä, korjaa toki jos olen väärässä, että jos koulutukseen tarvitaan materiaalia, niin täältä voi tulla kuittaamaan
-No voi vittu! Ihan niinkun meillä notkuisi hyllyt tavarasta! Haetaan saatana tavaraa ja palautetaan ruosteessa tai muuten paskana!
-Niin että jätetään hyllyyn vaan rasvoissa?
-No vie saatana!
Mulkku paiskoo tiskille kolme viimeisenpäälle rasvattua valopistoolia.
-Tosta noin helvetti, vie kaikki perkele!
-Kiitos. Tarttis saada myös yksi wildbig, harjoitukseen kuuluu valonvahvistinkoulutus
-VALONVAHVISTIN!?! Luuletko saatana, että meillä on jakaa jotain valonvahvistimia? Ne on niille yksiköille jotka niitä tarvitsee!
-No tässä olisi tarvitsevan yksikön edustaja?
-EI OLE JAKAA! Viimeksi kun palautitte, niin oli patterit jätetty sisään valonvahvistimeen!
-Menikö se rikki?
-NO EI MENNYT MUTTA OLI ÄÄRETTÖMÄN LÄHELLÄ!
Varastomulkun otsasuoni sykki hillittömästi. Olin melko varma että se saa verensyöksyn.
-Jos nyt vaan sovitaan, että otan sen viikoksi kuitille ja palautan?
-ET SAA!
-Kiitos
Lähdin kävelemään kohti perusyksikköä valopistooleiden kanssa. Harjoituksen pääkouluttaja on varmaan tyytyväinen kun jää valonvahvistinkoulutus väliin mulkun takia. Käyn kusemassa sen postilaatikkoon kunhan olen tarpeeksi päissäni. Saatanan varastoapina.
Pikaisen tilannekatsauksen annettuani, pääkouluttaja käskee ystävällisesti ”Sä haet sen valonvahvistimen, piste”
No, käsky on käsky. Lompsin takaisin varastolle, mielessäni varastoapinan riemu, kun se kuulee kuinka edelleen tarvitsen sen valonvahvistimen. Nojailin jälleen tiskiin.
-No mitä sä tahdot?
-Yksi valonvahvistin tarvittais
-Mitä sä sillä teet?
Nyt pitää pistää hetkeksi poikki ja miettiä. Kaveri kysyi juuri aiemmin, että mihin tarvitsen valopistooleita ja antoi ne mulle vittuiltuaan ensin oman aikansa. Valonvahvistinta en kuitenkaan saanut kun sitä lisäksi pyysin. Tässä on selvästi joku koodi, eli toimintatapa. Se antaa vittuilun saattelemana sen, mitä ensin pyydät, mutta lisiä ei heru. Eikä se selkeesti muista että kävin tässä vartti sitten. Vitun robotti.
-No kuvaan sen läpi kännykällä pornoa pimeässä huoneessa? Tänne nyt se vitun vekotin
-EI TÄÄ OLE MIKÄÄN SAATANAN TAVARATALO MISTÄ VAAN…
-Joo, tullaan ja haetaan, niin. Nyt se kikotin tänne, harjoituksen pääkouluttaja määräsi
Väinö Linna kuvaili osuvasti varastomulkkuja jo 50-luvulla. ”Ei täs ehri saappahia jakamahan. Ja kapukin määräilöö niinkuun oltas Amerikas, johna tavaraa on enemmän kuin tarvitahan. Mutta aina vain verotahan kapuhun ja se käsköö antamaan mitä kukin poraa. ”
Sama saakelin ukko hilloaa nyt yhtä vitun valonvahvistinta.
-Ei meillä ole saatana joka kusipäälle valonvahvistinta jakaa! Pääkouluttaja määräilee niin kuin oltais jossain helvetin rauhanturvaoperaatiossa, missä on jakaa kiikaria ja muuta paskaa enemmän kun olis edes tarve! Vittuako sinäkin siinä jotain valonvahvistinta itket?
Lähdin varastolta tyytyväisenä valonvahvistin kourassani. Olen melko varma, että yksin töissä ollessaan se tuijottaa vaonvahvistimista notkuvia varastohyllyjä ja onanoi omahyväinen ilme kasvoillaan. Koopa saatana.
Nyt kun tunnen varastokoodin, aion mennä ensiviikolla kinumaan goretex-pukua. Olen melko varma, että varastomies saa ensin verensyöskyn, vetää minua turpaan ja lopuksi kävelen gore-puvun kanssa tyytyväisenä pois. Helvetin marakatit, teen mitä haluan.
Torstai ja iltavalvonta. Vietin tylsyyttä kahvihuoneessa kun puhelimeni soi. Tuntematon numero.
-Haloo?
-…
-Huomio, kuuluuko?
-…*raskasta huohotusta*
-Onko siellä joku perverssi? Tunnistaudu runkkari!
-…istun tässä sohvalla ja tinttaan viinaa
-Ok? Kenen kanssa mahdan keskustella?
-Tuli semmonen ihme deja vu -ilmiö
-Aha?
-…heräsin tästä sohvalta ja mulla on mahdollisesti paskat housussa…
-No niin, kuka jumalauta siellä on?
-…ja mulle tuli sellanen olo että näin on käynyt ennenkin…
-Nyt vittu oikeesti
-…ja tuli mieleen kysyä että onko sulle koskaan käynyt näin?
Löin luurin korvaan. Olenko mä mennyt kännissä antamaan työpuhelinnumeroni jollekin pultsarille? Tuskin… En mäkään nyt niin koopa ole. Naapurin juoppo se ei ollut. Ei sillä etteikö se soittelisi vastaavia puheluita, mutta ne tulee yleensä aamu-yöstä ja se koittaa pummata vergipulloa. Helvetin juopot.
Katsoin kelloa ja päätin lähteä vakoilemaan vahvuuslaskentaa. Komppania oli järjestynyt käytävälle muotoon. Kaikki seisoivat ääneti asennossa. Joku raapi salaa persettään ja keskeytti toiminnan heti kun muodon edessä tepastellut alikersantti kääntyi terävästi rapsutusääntä kohti. Alikersantti ei kyennyt suuntimaan äänen lähdettä ja jatkoi matkaansa. Perseenraapiminenkin jatkui. Kahdeksan muuta alikersanttia nuuskivat miehistön tupia.
Seesteisen hiljaisuuden rikkoi yhden taistelijan päiväpeitteessä ollut ryppy.
-No niiiiin, punkat oli perseestä, muodossa ei osattu käyttäytyä, tästä syystä takaisin tupiin odottamaan ja virheitä korjaamaan, hidasta robottikävelyä, MARS!
Varusmiehet alkoivat kävelemään jäykästi vaappuen kohti tupiaan. En ole ollut viimeaikoina valvomassa vahvuuslaskentaa, mutta mulle tuli sellanen etiäinen, että tämä ei mene ihan oppikirjan mukaan.
-TUVISSA… JONOOOOOOOON… JÄRJESTY!!!
-KÄYTÄVÄLLE KOLMEEN RIVIIIIIIIN… JÄRJESTY!!!
-No niiiiin, oltiin alkuviikosta vähän mettässä, nyt ollaan takas kassulla, eli niinku pitää taas osata käyttäytyä, vittu!
-NII, KÄYTTÄYTYY VITTU!
-Ei osattu mennä ruokailuun niinkun pitää, joku kaatui muodossa ja kiroili, muodossa ei puhuta!
-EI PUHUTA VITTU!
-Oli yritetty mennä sotkuun kiillottamattomissa maihareissa, onneks päivystäjä huomas ennen kun virhe kerkes tapahtumaan!
-NII, PÄIVYSTÄJÄ HUOMAS ONNEKS VITTU!
Astuin käytävälle ja yskäisin. Vahvuuslaskentaa johtanut alikersantti tuijotti minua tyhjällä katseella. Ilmeestä huomasi että nyt pään sisällä raksuttaa eräänlainen prosessi, jonka aikana alikersantti miettii että mikä meni vituiksi.
Niinvittumies luikki kolmella loikalla piiloon muiden alikersanttien taa. Kuulin kuinka hän kuiskasi hiljaa itsekseen ”voi vittu voi vittu voi vittu”
Tilanne raukesi kun vahvuuslaskenta saatiin suoritettua normaalilla tavalla loppuun. Kuulin hiljaisuuden alettua alikersanttien tuvasta keskustelun.
-Ihan perseestä
-On kyl perseestä vittu
-Mitään ei saa enää tehdä, kaikki kuri on kielletty
-On joo kielletty vittu
-Kyl meil ainakin aukissa vahvuuslaskenta kesti aina tunnin
-Kesti tunnin vittu, joo
-Seistiin asennossa ja se santsari ainakin sai huutaa meille
-Joo se sai huutaa vittu
-Tää on noille mosille ihan lepokoti ku mitään ei saa enää tehdä
-On kyl joo lepokoti vittu
Avasin tuvan oven. ”Nyt vittu, niinkun nukkumaan vittu, ku on hiljaisuus vittu, niin jaksatte vittu, huomenna taas räyhätä vittu, kysyttävää vittu?”
”Vittu. Eiku siis ei kysyttävää herra kersantti”
Kirjasin tunnit ylös ja päätin lähteä kerholle. Hämyisessä nurkkapöydässä istui selvästi hyvin päihtynyt päällikkömme. Tilasin ison oluen ja menin jutulle.
-Iltaa herra kapteeni
-Ildaa, hyvää ildaa
-Viihteellä vähän? Nollailemassa ja silleen?
-Juumhh… Mähän soitin sulle
-Sinäkö se olit? Sulla ei oikeen ollut mitään asiaa?
-Njoo, mut sä olit töissä ni sun oli vähän niinkun pakko vastata
-Miksi sulla oli tuntematon numero?
-Saatoin soitella muillekin vähän
Ukko oli totaalisen seipäässä. Päätin hyväksikäyttää päällikön palvelunalenemaa.
-Saanko huomisen vapaaksi?
-Et
-Selvä
Samanlainen Taunus, joka minulla oli, maksaa näköjään halvimmillaankin 1500 euroa. Vituttaa taas niin ettei veri kierrä. Jos olisin polttamisen sijaan tajunnut myydä sen paskarassin, olisin voinut ostaa tilalle jonkun oikean auton. Tai todennäköisesti olisin kyllä viettänyt viikonlopun Tallinnassa sikaillen.
Ei auta… Onneksi sotaharjoituskorvaukset oli napsahtaneet tilille, saan ostettua edes jonkun autontapaisen. Kävelin kolmena aamuna töihin ja olin jo valmis etsimään töitä lähempää. Ei normaali ihminen jaksa herätä viittätoista minuuttia tavallista aikaisemmin vain kävelläkseen 4km töihin. Vittu että panta kiristää kun edes ajattelen joutuvani tänäänkin talsimaan kotiin kevätloskassa.
Kevät on melkein yhtä paskaa kuin syksy. Keväälläkin on märkää, pimeää ja muutenkin kaikki on perseestä. Olisi edes talvi. Tai talvikin on kyllä omalla tavallaan täyttä paskaa. Lunta on niin helvetisti ja koko ajan on kylmä. Ainoa järkevä vuodenaika on kesä. Ja kesästäkin siedettävää aikaa on vain toukokuu, koska muina kuukausina on niin jumalattoman kuuma ja kun ilmat taas viilenevät, eletään jo syksyä. Viime vuonna toukokuussa tosin oli hellettä. Toukokuukin on pilattu, saatanan saatana. Voiko tästä valittaa johonkin? Olisi edes joku paikka mihin voisi kirjoittamalla purkaa vitutuksensa ja sitten sen voisi jakaa ihmisille. Tai ketä semmoinen kiinnostaisi? Joitain perverssejä ehkä. Perverssit on perseestä. Tai riippuu tietysti että millä tavalla on perverssi… Naapurilla (ei se juoppo) on selvästi perversio lapsien hankkimiseen. Justiinsa kerskui että emännällään on taas ”myyrä sylinterissä”. Mitä helvettiä? Justhan ne sai kakaran. Muistan kun itse ala-asteikäinen ollessani, opettaja houri jollain oppitunnilla jostain kirjasta, jossa sanottiin että ”maa pitää kansoittaa”. Naapuri lienee ottanut kirjoittajan melko tosissaan, mutta ei tuo homma kyllä mun mielestä yhden ukon kontolla ole. Rauhoittuisi jo saatana.
Silloin nettiautosta tärppäsi. Kakssatanen mersu, 400 euroa. Leimaa lokakuuhun asti.
Soitin myyjälle ja lupauduin maksamaan pyyntöhinnan.
-Selvä se, milloinkas tulet kattomaan kautta hakemaan?
-Tilanne on se, että mä en pääse sinne millään kun mulla ei ole autoa. Voitko sä tuoda sen näytille
-En
-Mitä vittua? Mun mielestä kohtuullinen pyyntö
-Kyllä se on ollut tapana että ostaja tulee itse kattomaan
-No voi nyt jo saatana… HALUATKO SÄ NE MASSIT VAI ET?!
Myyjä lupasi tulla illalla näyttämään autoa. Toimistoon asteli kandiluutnantti.
-Mikä huuto täällä on?
-Tein vähän autokauppaa tossa
-No, millanen peli on kiikarissa?
-Mersu tietysti, myyjä tulee illalla esittelemään sen
-Oho, oho… Ja sait autokaupasta myyjän esittelemään sen sulle ilta-aikaan? Ootko jotain vähän prämeempää pirssiä nyt ostamassa?
-Ihan näppärän oloinen auto
-Alkaa olemaan aikakin sulla… Vähän aikuistua ja silleen…
-Vittuiletko? Murran sulta sormet saatana
-En toki. Mimmonen rahoitus?
-Tä? Kyllä mulla nyt aina neljäsataa on tilillä
-Tarkotat nyt vissiin neljääsataa euroa noin niinkun oikeesti?
-NO TARKOTAN SAATANA MIKÄ SIINÄ NYT ON NIIN HANKALAA MITÄ??!
-Miten sä voit olla noin saatanan tyhmä!?! Neljänsadan euron auto…
Mies itse ajaa jollain kusisella tyttöjen farmari-opelilla. Hankkisi samantien menopelikseen ponin, vitun sulkahattu.
Kotiinpäin laahustaessani pääportin kohdalla vartioston auto pysähtyi kohdalleni.”Moro, sun pitäs hei se palanut autonraato siirtää pikkuhiljaa pois sieltä parkkipaikalta. Ihmiset valittaa ja onhan se vähän niinkuin turvallisuusriskikin. Me jätettiin siihen siirtomääräyslappukin eilen, et vissiin kerinny sitä vielä näkemään?”
No voi sata ilmassa leijuvaa kyrpää nyt taas! Mulla ei ihan kauheasti ole asiaa parkkipaikalle kun joudun kulkemaan töihin kävellen koska autoni paloi siellä saatanan parkkipaikalla! Vedä sika vittu päähäsi, mä teen mitä mä haluan. Tyydyin kuitenkin vastaamaan vähän ajatuksiani referoiden ”Joo, mä hoidan sen pois, kiitti vinkistä”
Millä helvetillä mä siirrän palaneen auton? Noh… eiköhän ajan kanssa joku muu sen sieltä hoida.
Päästyäni sata metriä portista, harakka paskansi niskaani. Ilmiselvästi tahallaan.
Taas yksi iloinen päivä puolustusvoimissa alkamassa. Pysäköin passattini yksikön päätyyn ja lähden kävelemään kohti komppanian ovea. Komentaja on taas kieltänyt pysäköinnin kassun luokse, mutta ei sitä kukaan oikeasti ota vakavasti. Poltan vielä nortin kassun edessä ja katselen noita ihmisläjiä, joita kutsutaan varusmiehiksi, jotka valuvat hitaasti kuin epäkuolleet huonossa zombie-elokuvassa aamupalalta kohti omaa yksikköä. Muutama jopa yrittää tehdä jonkin väsyneen tervehtimistä etäisesti muistuttavan eleen, johon vastaan nyökkäämällä.
Astun sisään yksikön kouluttajien huoneeseen ja siinä kessu istuu murtuneen näköisenä ja Turvo näppäilee tietokonetta taustalla. Mitenköhän kessu on töihin tullut, kun taunus paloi eilen niin iloisesti parkkipaikalla, hahahaha. Kuulemma johtui jostain lohkolämppärin omasta asennuksesta. Kessu oli varmaan pyytänyt naapurin pulsua asentamaan sen viinapalkalla; sen täytyy olla vähän tyhmä tai jotain…
Ja Turvo, tuo rasittavin vänrikki mitä olen ikinä nähnyt, siinä se näppäilee tyhjänpäiväistä listaa tietokoneella. Miksi ihmeessä perusyksikkömme päällikön on pitänyt pistää se samaan joukkueeseen minun kanssani? Yleensä hermoni kestää vaikka taivaalta sataisi kumisia irtomulkkuja, mutta Turvo oli saanut minut raivon partaalle jo useaan otteeseen.
Viime viikolla annoin Turvon tehtäväksi päivittää koulutuksenseurantataulukot ja tulostaa uudet viikko-ohjelmat allekirjoitettavaksi. Nykyään kun puolustusvoimilla ei ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, niin varsinaisia saapumiserän johtajia ei enää ole. Tästä syystä minut Turvon kanssa yhteen saattanut sadistinen päällikköni oli käskenyt minun suunnitella ja johtaa peruskoulutuskauden. Kuulemma opistoupseerin palkalla kehtaa kyllä tuollaisen lisähomman tehdä. Siitä syystä minun harteilleni jäi tehdä läpiviennit, viikko-ohjelmat, valintataulukot ja kaiken muun uusien ohjelmien mukanaan tuomat paskataulukot. Annoin tietysti osan tehtävistä Turvolle, jotta saisin edes hetken rauhan. Turvon jäljiltä kaikkien vielä olemassa olevien taulukoiden kaavat olivat rikki, nimet miten sattui, SAP-numerot vaihtuneet ukkojen välillä ja tietysti muutama tärkeä vääpelin nimilista kadonnut astraaliavaruureen. Jostain vitun syystä Turvolla oli myös oikeudet SAP-järjestelmään ja siellä olevien väärien tietojen poistaminen vie vielä päiviä… Varapäällikön sotilasarvonkin Turvo oli jotenkin saanut matruusiksi!!
Nopean tilannearvion jälkeen soitin kurssikaverille esikuntaan, loimme Turvolle uudet oikeudet, jotka kattoivat vain muutaman yksikön kansioissa olevan osion. Loimme myös SAP koulutusportaaliin meidän yksikön ja sinne vastaavat ukot mitä meillä on rivissä. Noille ukoille keksin kaikkia päättömiä tietoja ja talletin tiedot. Lisäksi loin verkkolevyn kansioihin muutamia perseenhajuisia taulukoita ja annoin Turvolle tehtävät sisään…
-Turvo, onko taulukot kunnossa?
-Hra luutnantti, olen saanut jo muutaman kuntoon. Taulukko, jossa kysytään varusmiesten omaisten pituus, paino ja hiusten väri on vielä kokonaan tekemättä. En ole täysin varma mistä ne kaikki löytyy SAPista. Pitäisikö minun käskeä varusmiehiä laatimaan nämä tiedot ensin itse paperille?
-Kyllä ne siellä on, katso vain sitä ohjetta jonka annoin… Ja muista kirjautua vain sen koulutusportaalin kautta kun tuo varsinainen kirjautuminen ei toimi.
-Kyllä hra luutantti, saan varmasti kaiken kuntoon vielä tällä viikolla, vaikka on myös noita koulutuksia valvottavana.
-Ei mitään kiirettä, niiden listojen pitää olla valmiina vasta P-kauden lopussa.
Aika paljon aikaa meni tehdä kaikki nuo turhat tehtävät, ohjeet ja oikeudet Turvolle, mutta kaikki on sen arvoista… Nyt Ukko on sentään poissa jaloista…
Tänään oli ensiapukoulutuspäivä ja olin tietysti merkannut Turvon valvomaan yksikön toimintaa. Turvo talletti kaikki tekemänsä työt ja lähti kohti koulutushallia. Mahtava päivä, koko päivä ilman Turvoa!!
Aloin kaikessa rauhassa tekemään viikko-ohjelmia tuleville viikoille uudestaan, koska Turvohan oli saanut kaikki häviämään ja ATK-puoli ei tietenkään pystynyt palauttamaan mitään. Taidan mennä vielä polttamaan nortin ja sitten ryhdyn töihin. Siirryn yksikön eteen ja sytytän savukkeen. Samassa yksikön ulko-ovi avautuu ja sieltä tulee nortille yksikön nuorena kaljuuntunut vääpeli naama punaisena…
-Mitä vittua???? Kaikki nimistat ovat kadonneet verkkolevyltä ja SAPissa on ukkojen sotilasarvot ja päivärahat aivan päin vittua??
-Jaahas, ihanko totta? Mites niin on voinut päästä käymään?
-No vittu en tiedä!!! Muokaajana on viimeksi joku tunnuksella JTu, kuka vittu se on???
-Vaikea sanoa, meneekö pitkään korjata hommat?
-No vittu menee!!! Siellä on jotkin pankkitilin numerotkin sekaisin ja päivärahat pitäisi maksaa!!!
-No esikunnan joku järjestelmävastaava pystyy varmaan auttamaan?
-Ei niistä mullisaukoista ole mitään hyötyä, käskevät vain hoitamaan asian kuntoon, voi helvetin helvetti… KIRISTÄÄ VÄHÄN PANTAA!!!
Kessu istuu edelleen kouluttajien huoneessa ja selaa nettiauton sivuja. Muut kouluttajat istuvat katsomassa aamu-uutisia. Silmittömän innokas varapäällikkö varmaan istuu toimistossaan ja selaa onko esikunnasta tullut jotain väsyneitä käskyjä. Päällikkö varmaan istuu omassa toimistossaan ja selaa jotain autontuunaushässäköitä netissä, juuri muuta päällikön työpäivään ei yleensä kuulukaan…
Jos nyt ehtisi rauhassa korjaamaan kaikki Turvon tekemät virheet… Samalla hetkellä kun olen aloittamassa tietokoneen näpyttelyä, niin virkapuhelin soi. Pitäisi heittää koko laite helvettiin, siitä ei ole kuin haittaa.
-Haloo?
-Täällä kapteeni Julkki koulutussektorilta morjesta.
-Morjesta hra kapteeni. (mikä vitun sulkahattu tämä on?? esikunnassa ukot vaihtuu niin usein, että ihme jos muistavat olleensa eilen töissä.)
-Teidän varusmiesten SAP-tiedot on miten sattuu ja koulutuksenseurantataulukot ovat hävinneet?
-Hra kapteeni, olemme huomanneet saman asian. Välittömät korjaustoimenpiteet ovat jo käynnissä, itse korjaan seurantataulukot ja vääpeli sanoi saavansa SAPin pian kuntoon. (Näköjään esikunnassa joku tekee ihan töitäkin kun ovat huomanneet asian, mutta mistähän se on keksinyt minulle soittaa?? Varmaan työtä vieroksuva päällikkö on antanut numeron.)
-Hieno homma, voitteko vielä laatia lyhyen selvityksen kun saatte asiat kuntoon? Selvityksestä tulisi selvitä miten tällainen on voinut tapahtua ja mitä korjaustoimenpiteitä suoritettiin.
-Tottakai hra kapteeni, kirjoitan selvityksen heti kun asiat on hoidettu. Riittääkö sähköpostiviesti? (En varmasti laadi yhtään selvitystä asiasta, mutta koitetaan nyt pitää esikunta jotenkin tyytyväisenä)
-Parempi on jos kirjoitatte selvityksen ihan viralliselle pohjalle ja toimitatte sen allekirjoitettuna sekä sähköisenä esikuntaan.
-Asia selvä hra kapteeni, näin tehdään. (Mikä vitun sulkahattu tämä on??? Olisiko tämä se uusi prikaatin johtajakoulutusvastaava?? Varmaan saanut ensitöikseen tämän tehtävän, kun ei ollut antaa mitään muuta edes hiukan töihin viittaavaa.)
Pistän virkapuhelimen äänettömälle ja nostan jalat pöydälle. Telkkarista tulee lätkää.
